Viimeksi muokattu: 13.3.2024

Palkitseminen

Robit Oyj:n palkitsemisraportti

Robit Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n listayhtiöiden hallinnointikoodia. Koodi on saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistyksen kotisivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi. Tämä palkitsemisraportti on laadittu 1.1.2020 voimaan tullen hallinnointikoodin suosituksen mukaisesti.

Palkitsemisen periaatteet

Robitin palkitsemiselle asettamia tavoitteita ovat johdonmukaisuus, tavoitteellisuus ja kannustavuus. Palkitsemisen johdonmukaisuus ja kilpailukyky varmistetaan järjestelmällisillä sisäisillä ja ulkoisilla vertailuilla, joissa otetaan huomioon myös paikallisten markkinoiden olosuhteet. Robitin palkitsemismallilla pyritään varmistamaan, että kiinteä osa palkitsemisen kokonaisuudesta kohdistetaan yksilöllisesti ja sitä tarkastellaan aktiivisesti. Aktiivisen palkitsemismallin tavoite on varmistaa, että yhtiö on houkutteleva työnantaja sekä nykyisille että uusille avainhenkilöille. Selkeät, suorituskykyä kuvaavat mittarit ja saavutettujen tulosten painottaminen varmistavat, että palkitseminen on perusteltua, tavoitteellista ja kannustavaa. Muuttuvan palkitsemisen tavoitteiden valinnalla pyritään johtaminen kohdistamaan Robitin strategian toteutumisen ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen. Pitkän ja lyhyen aikavälin suoritepalkkioiden käyttämisellä pyritään palkitsemaan hyviä suorituksia sekä edesauttamaan yhtiön taloudellista menestystä ja omistaja-arvon suotuisaa kehitystä.

Palkitsemisraportti 2023
Palkitsemispolitiikka