ALL DRILL JA ROBIT: yhteistyö kantaa hedelmää Argentiinassa

7.1.2019

Andien vuoristo – maailman pisin laatuaan – on ollut mineraalirikkauksien ehtymätön lähde jo vuosisatoja. Maailman suurin espanjankielinen kansa on saanut jopa nimensä metallin (argentum) mukaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Argentiinan kaivosteollisuus on kasvanut lähes räjähdysmäisesti.

Kulta ja kupari ovat Argentiinan tärkeimpiä vientimineraaleja. Eteläargentiinalaisessa Santa Cruzin provinssissa sijaitseva tärkeä kultakaivos Cerro Vanguardia on käyttänyt Robitin Top Hammer ja DTH RC -työkaluja jo kuusi vuotta. Asiakastyytyväisyys on Robitille kunnia-asia, ja poramestari Juan Padilla tietää kenen puoleen tulee kääntyä.

Palautetta suoraan kentältä

”Meidän todelliset haasteemme ovat työmaalla, porarien ja heidän esimiestensä käsissä. He tekevät lujasti töitä tavoitteidensa eteen, ja minun tehtäväni on tukea heitä mahdollisimman hyvin, jotta he saavuttavat ne”, Juan selittää.

Viime käynnillään Cerro Vanguardiassa Juan kävi etulinjassa kuulemassa porarien palautetta. ”Cerro Vanguardia panostaa jatkuvaan parantamiseen. Oli ilo kuulla, että työkalumme palvelevat edelleen erinomaisesti heidän tarpeitaan”, Juan sanoo.

2018 on ollut Robitille hyvä vuosi Argentiinassa. Siitä kiitos kuuluu jakelija All Drillille, jonka kotipaikka on Mendozassa Länsi-Argentiinassa. Yrityksen perustaja Ariel Fernandez tunsi vanhastaan Robitin tuotteiden laadun, minkä vuoksi päätös yhteistyösopimuksesta oli helppo tehdä.

Yksi uusista All Drillin ja Robitin aluevaltauksista tapahtui Casposon kulta- ja hopeakaivoksessa San Juanin provinssissa. Kahdenkymmenen päivän perusteelliset testit vakuuttivat urakoitsijan Robitin Top Hammer -työkalujen erinomaisesta laadusta. Cerro Negro, yksi maailman suurimmista kultakaivoksista, on myös avannut ovensa Robitin tuotteille.

Saumatonta tiimityötä

”Tartuin luottavaisesti tilaisuuteen kun Robit tarjosi mahdollisuutta edustaa heidän tuotteitaan Argentiinassa yksinoikeudella. Kun tarjottavana on maailmanluokan huippubrändi ja tukena Robitin Regional Manager Alexei Albuquerque tiimeineen, on kasassa kaikki mitä jakelija tarvitsee hyvien kauppojen tekemiseen”, Ariel Fernandez toteaa.

Kaivossektorilla on edelleen kasvupotentiaalia Argentiinassa. Robit ja All Drill etsivät yhteistyössä uusia mahdollisuuksia eri puolilla maata. ”Robitista on tullut merkittävä tekijä alalla, ja loppukäyttäjien palaute on erittäin positiivista. Tältä pohjalta on hyvä ottaa uusia askelia Argentiinassa. Kova työ, ajallinen panostus ja luottamussuhde All Drillin kanssa kantavat hedelmää”, summaa Alexei Albuquerque.

Kuva: Poramestari Juan Padilla vaihtaa porakruunua Cerro Vanguardiassa.