Ennätys hopeakaivoksen uumenissa

7.11.2018

Kesällä 1546 Juan de Tolosa, espanjalais-baskimaalainen konkistadori, tunsi olonsa turhautuneeksi. Hän oli johtanut useita hopeanetsijöiden tutkimusretkiä keskisessä Pohjois-Meksikossa, laihoin tuloksin. Vihdoin syyskuun kahdeksantena hänen onnensa kääntyi.

De Tolosa oli osunut emosuoneen, joka ennen pitkää osoittautui yhdeksi maailman rikkaimmista hopeaesiintymistä. Muutamassa vuosikymmenessä hänen paikalle perustamastaan leiristä kasvoi vauras kaupunki nimeltä Zacatecas, josta myöhemmin tuli samannimisen
osavaltion pääkaupunki. 1700-luvulla Zacatecasin osavaltio tuotti jo viidenneksen koko maailman hopeasta.

De Tolosan päivistä on melkein viisisataa vuotta, mutta Zacatecasin hopeasuonissa ei näy ehtymisen merkkejä. Yksi osavaltion suurimmista maanalaisista kaivoksista on nimeltään El Saucito, lähellä Fresnillon kaupunkia, viitisenkymmentä kilometriä Zacatecasin kaupungista
pohjoiseen. Sen omistaa kaivosyhtymä Fresnillo plc. Se on ollut toiminnassa vuodesta 2011 ja tuottaa vuodessa noin 22 miljoonaa unssia (yli 620 000 kg) hopeaa ja jonkin verran kultaa, lyijyä ja sinkkiä.

Tuotannon ylläpitämiseksi ja tehostamiseksi kaivosta kehitetään jatkuvasti. Vuonna 2017 urakoijat kaivavat El Saucitossa noin 24 000 metriä kalliota. Tällaisessa mittakaavassa onnistumisen edellytyksenä on, että kaikkia kulutusosia, kuten kruunuja, tankoja ja niskoja on koko ajan luotettavasti saatavilla.

Useat urakoijat El Saucitossa ovat valinneet Robitin työkalut, joita heille toimittaa paikallinen jälleenmyyjä Rock Bits Tools. ”Tarvitaan jatkuvaa kommunikointia asiakkaan kanssa, jotta voimme varmistaa että poravaunussa porausparametrit ja muut asiat ovat kunnossa. Rock Bits Tools palvelee asiakkaitamme esimerkillisen hienosti”, sanoo Robit S.A.C.:n myyntijohtaja Jorge Leal.

Yksi Robitin tuotteita käyttävistä urakoitsijoista El Saucitossa on Cominvi, joka on saavuttanut vaikuttavia tuloksia tunneli- ja peränporauksessa. ”Joka poratyökalulla on oletettu kestoikä, joka riippuu kaivoksesta tai alueesta. Esimerkiksi El Saucitossa poranniskaa, joka kestää 5 000 porametriä, voidaan pitää laadukkaana. Viime keväänä Cominvi porasi eräällä jumbollaan 9 196 metriä COP1838 R38 038/435 -niskallamme. Se on kaivoksen ennätys”, Jorge kertoo häivähdys ylpeyttä äänessään.

Ennätyksen rikkomiseen saattaa tarjoutua vielä uusia tilaisuuksia. Pelkästään El Saucitossa arvioidaan hopeamalmia riittävän vielä ainakin 25 vuodeksi.

Kuva: Rock Bits Toolsin tehoviisikko liikenteessä. Vasemmalta: Gustavo Martinez, Jorge Rodriguez, Felipe Azpilcueta, Ricardo Castillo, Carlos Torres.