Graniitin tie louhoksen pohjalta talojen katoille

7.11.2018

Harvey, Irma, Maria – tuttuja nimiä kaikille jotka seurasivat uutisista hurrikaanien riehuntaa Meksikonlahdella vuonna 2017. Niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttaakin, ne ovat yksi syy siihen miksi Arkansasin graniittilouhoksilla tehdään tätä nykyä pitkää päivää.

“Minut esiteltiin toimitusjohtajalle Conexpo-messuilla Las Vegasissa. Tulimme heti hyvin toimeen. Kerroin että meillä kruunut, holkit ja vasarat kuluivat ylettömän nopeasti Arkansasin työmaalla, kovan kivilaadun takia. Toimitusjohtaja sanoi voivansa auttaa. Poraustyönjohtajamme oli itse asiassa jo testannut Robitin työkaluja, mutta jälleenmyyjän kautta hankittuina ne vaikuttivat kalliilta. Kävin myöhemmin Robitin tehtaalla Teksasin Shermanissa ja tilasin sarjan teriä ja vasaroita. Aluksi terät eivät oikein toimineet, mutta Robit suunnitteli uusia palautteemme perusteella. Sen jälkeen tuotteet ovat toimineet paremmin kuin mitkään muut koskaan käyttämämme. Olemme erinomaisen tyytyväisiä niin tuotteisiin kuin palveluunkin.”

Dane Braden
toimitusjohtaja, Explosive Contractors, Inc.

Yhdysvalloissa kaikkein suosituin kattomateriaali on bitumipaanu. Se on hinnaltaan edullinen ja suhteellisen helppo asentaa. Paanun pohja kyllästetään bitumilla ja pinnoitetaan mineraalirakeilla. Rakeet lisäävät kestävyyttä ja suojaavat bitumia heikentävältä ultraviolettisäteilyltä. Rakeista paanu saa myös tunnusomaisen värinsä.

Paraskaan raekerros ei silti auta suojaamaan kattoa hirmumyrskyltä. Hurrikaanit hajottavat tai repivät irti tuhansia kattoja vuosittain Yhdysvaltain kaakkoisella alueella. Tämä on lisännyt kattopaanujen tuotantoa ja siten myös mineraalirakeiden kysyntää alueella.

Harmaa pöly pöllähtelee maasta, kun Justin Brandt ohjailee poraa oranssinpunaisessa vaunussaan graniittilouhoksessa keskellä Arkansasin osavaltiota. Hän poraa kovaan kallioon 5,75 tuuman (14.6 cm) reikiä 14–15 metrin syvyyteen. Myöhemmin reiät panostetaan ja räjäytetään. Syntyneet lohkareet käyvät läpi kaksivaiheisen murskaus- ja jauhamisprosessin, jonka tuloksena syntyy parin millimetrin läpimittaisia graniittirakeita – ihanteellista materiaalia bitumipaanujen pinnoittamiseen.

Oranssinpunaisen poravaunun omistaa Explosive Contractors, Inc (ECI). Arkansasin ja kotiosavaltionsa Missourin lisäksi ECI poraa ja räjäyttää kymmenillä työmailla Kansasissa, Illinoisissa, Wisconsinissa ja Oklahomassa, noin viidenkymmenen vakituisen työntekijän ja useiden alihankkijoiden voimin.

Kvartsipitoinen, erittäin kova Arkansasin graniitti on poratyökaluille tiukka haaste. Porakruunut ja vasaratkin kuluvat nopeasti. ”Jokainen minuutti, jonka kone on sammuksissa teränvaihdon takia, tarkoittaa tuotannon menetystä”, sanoo Dane Braden, ECI:n toimitusjohtaja
ja omistaja.

Viime kuukausina tuotanto Arkansasin louhoksella on tehostunut merkittävästi, kun aiemmin käytetyt uppoporauskruunut ja -vasarat vaihdettiin Robitin kalustoon. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä; optimaalisten työkalujen löytämiseksi Robitin oli tehtävä koko joukko koeporauksia, tulosten analysointia ja tuotekehitystä. Nyt käytössä olevat vasarat poraavat jopa kaksi kertaa pidempään kuin edelliset.

Se on varmasti hyvä uutinen muidenkin graniittilouhosten kannalta.

Kuva: Vasemmalta: ECI:n toimitusjohtaja Dane Braden, työnjohtaja George Aday ja turvallisuuspäällikkö Sam Crutcher.