Rautavyöhykkeen sydämessä

8.11.2018

Minnesotan pohjoista osavaltiota USA:ssa halkoo valtatie Route 53. Se kulkee Yläjärven lounaiskärjestä Duluthin kaupungista pohjoiseen, ja päättyy 240 kilometriä myöhemmin Kanadan rajalle. Matkallaan se ylittää ns. rautavyöhykkeen: rautamalmista rikkaan alueen josta on kaivettu raaka-ainetta Yhdysvaltain terästeollisuuden tarpeisiin jo toistasataa vuotta.

Malmiesiintymät eivät ole vieläkään ehtymässä. Päinvastoin, Virginian kaupungin eteläpuolella kaivosyhtiö on laajentamassa vanhaa louhosta. Hankaluutena oli se, että Route 53 kulkee esiintymän poikki kaivosyhtiön omistamalla maalla. Niinpä valtatie oli pakko reitittää uudelleen. Uutta reittiä varten päätettiin rakentaa silta toisen, käytöstä poistetun louhoksen yli.

Osavaltion korkein silta

Rouchleaun avolouhoksella lopetettiin kaivaukset vuonna 1977. Maisemoitu louhosalue on sen jälkeen toiminut matkailunähtävyytenä, ja nyt sen ylle alkaa nousta uusi vetonaula: 61 metriä korkea ja 335 metriä pitkä silta, Minnesotan osavaltion korkein.

Siltatyömaan perustustyöt käynnistyivät joulukuussa 2015. Perustuksiksi maaperään porataan 30 tuuman paaluja, mikä vanhan rautamalmilouhoksen pohjalla operoidessa ei olekaan aivan yksinkertainen juttu. Sillan lujuusvaatimukset edellyttävät, että reiät porataan 12 metriä peruskallioon, mikä on huomattavasti enemmän kuin tyypillisellä siltatyömaalla.

Hankkeen poraustyön suorittajaksi valittiin Veit USA. Paalutusjärjestelmän toimittajaksi Veitillä oli harkinnassa kaksi vaihtoehtoa.

Tiukka aikataulu

– Sana Robitista oli kiirinyt alan piireissä Veitin korviin. He ottivat meihin yhteyttä ja esittelivät hankkeen kaksi haastetta: syvä paalutus malmilouhoksessa ja erittäin tiukka aikataulu, kertoo USA:n tytäryhtiö Robit Inc:in General Manager David Delorme.
– Meidät valittiin ennen kaikkea siksi että kykenimme tuotetoimituksiin hyvin nopealla aikataululla. Suunnittelimme järjestelmän Veitin edellyttämillä ehdoilla, ja toimituksemme tapahtui kuudessa viikossa – aivan kuten olimme luvanneetkin.

Miten itse poraustyö on sujunut?

– Tämä on tähän asti suurin paalutusprojekti Robitille Yhdysvalloissa. Kovan kiven ja pitkien paalujen tekniset haasteet eivät ole tuottaneet mainittavia ongelmia, ja olemme pysyneet hyvin aikataulussa, sanoo David.

30-tuumaisten paalujen asennustyön on määrä valmistua 2016 maaliskuun loppuun mennessä. Muut työt siltahankkeessa jatkuvat vielä rivakkaan tahtiin. Malmilouhoksen ylittävän sillan pitäisi aueta liikenteelle ennen vuoden 2017 loppua. Sen jälkeen Route 53:n kulkijoille onkin tarjolla aivan uudet upeat maisemat.

Route 53 siltatyö, Virginia, Minnesota
• 5 x 762 mm (30”) QL200s pilottiterät
• 35 x 762/12,7 (30”) mm DTH RoX+ HD (Heavy Duty) vahvistettu rengasterä
• Bermingham Reverse Circulation (RC) porausputki
• Bermingham 50 m masto
• 4 x 25 bar kompressori
• Reiän syvyys: 53 m, peruskallioon 12 m