16.9.2020 | Robit otti vastaan MiB:n haasteen #perheystävällisiätekoja

Mothers in Business MiB ry käynnisti syyskuussa #perheystävällisiätekoja-somehaasteen.

Robit haluaa osaltaan edistää esimerkillään perheystävällistä kulttuuria työelämässä ja niinpä yhtiö päätti lähteä mukaan haasteeseen.

Robit-tiimiläisten ajatuksia työpaikkansa perheystävällisistä teoista:

”Työntekijänä ja vanhempana arvostan työnantajan joustoa sekä luottamusta siihen, että työt tulevat tehdyksi myös muualla ja muulloin kuin toimistolla klo 8–16.”

”Robit on mukana perheiden arjessa niin ilon kuin surunkin hetkellä. – Läheiseni poismenon hetkellä kotiovelle toimitettu kukkalähetys lohdutti surun keskellä. Esikoisen synnyttyä työyhteisön onnitteluviestit, työnantajalta saatu Robit-vauvabody sekä kukkatervehdys ilahduttivat ja muistuttivat yhteisöllisyyden tärkeydestä.”

”Lapsi mukaan töihin -päivä antoi juniorillemme mahdollisuuden nähdä, mitä isin työpäivä pitää sisällään. – Mitä ne robotit oikein siellä teidän töissä tekee – tekeekö ne oikeasti niitä prinsessakruunuja, tokaisi tyttäreni. Siihen hän sai päivän aikana vastauksen: porakruunuja eli kallioporanteriä.”

Minkälaisia #perheystävällisiätekoja teillä tehdään?

Kuva: Joukko iloisia ja innostuneita lapsia osallistui tapahtumarikkaaseen Lapsi mukaan töihin -päivään Robitilla 22.11.2019.