WESTAUZ VALITSI ROBITIN NORSEMANIN KULTAKAIVOKSEEN

16.1.2024

1800-luvun lopulla eteläisen Länsi-Australian tietyillä kulmilla podettiin kovaa kultakuumetta. Malminetsijöiden joukossa oli veljeskaksikko Shetlanninsaarilta, Lawrence ja George Sinclair. He osuivat lopulta kultasuoneen parikymmentä kilometriä pohjoiseen Dundasista, jossa oli jo tunnettu löydös. Veljekset tajusivat nopeasti, että kultaesiintymä oli tavattoman rikas. Sinclairit perustivat paikalle kaupungin ja antoivat sille nimeksi Norseman – heidän hevosensa mukaan.

Nykyään tuo Länsi-Australian kolkka tunnetaan Goldfieldsinä. Central Norseman Gold Mine perustettiin sinne vuonna 1935 ja se toimi vuoteen 2014 asti, ja oli siten Australian pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut kultakaivos. Toimintansa aikana se tuotti yli 150 tonnia kultaa.

Alueen kultavarannot eivät tuona aikana suinkaan ehtyneet. Muutamaa vuotta myöhemmin australialainen kullantuottaja Pantoro Limited hankki 50 prosentin omistusoikeuden Norseman Gold Projectiin ja otti vuonna 2022 uudelleen käyttöön kolme kaivosta: Norseman OK:n maanalaisen kaivoksen sekä Scotian ja Green Lanternin avolouhokset.

Norsemanin OK:ssa sopimusurakoitsijana toimii Westauz Mining, jonka päämaja on Kalgoorliessa Länsi-Australiassa. Robitin myyntipäällikkö Steve Tedgen ehdotuksesta Westauz suostui testaamaan kehitysporakruunuja Norseman OK:ssa joulukuussa 2022. Robitin porakruunujen metrikustannukset osoittautuivat kilpailijoita selvästi pienemmiksi, ja Westauz solmi porakulutusosista sopimuksen Robitin kanssa vuoden 2023 alussa.

“Vuoden mittaan toiminnan volyymi OK:n kaivoksessa on koko ajan kasvanut, kun kaivostunneli on saatu kuntoon ja kultamalmiin on päästy kiinni. Westauz käyttää nyt Robitin Top Hammer -porakruunuja, tankoja, niskoja ja holkkeja”, kertoo Steve Landreth, Robitin Vice President Australasia.

Westauz on ilmaissut tyytyväisyytensä Robitin positiiviseen palveluasenteeseen ja yhteistyöhalukkuuteen. “Sopimuksen alkuvaiheessa Westauz pyysi meitä tekemään muutamia muutoksia kehitysvaiheen porakruunujen muotoiluun. Suunnittelutiimimme teki toivotut muutokset, ja parannetulla porakruunulla on saatu tuottavuus nousemaan. Olemme saaneet Westauzilta erittäin positiivista palautetta pääjohtajatasolta projektipäällikköön ja porareihin asti”, toteaa Steve Landreth.

Westauzille Norseman-projekti on tuonut merkittävää kasvua liiketoimintaan. Norsemanissa riittää kaivostyötä vielä pitkäksi aikaa: nykyisten arvioiden mukaan alueen jäljellä olevat kultamalmivarat ovat noin 136 tonnin luokkaa.

Kuva: Westauzin tunnelijumbo työssään & Norsemanin kaupungille nimen antanut hevonen on saanut oman patsaan.