ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 20.10.2015 KLO 11.00
ROBIT OYJ JATKAA KASVUAAN
Robit Oyj:n kasvu jatkui yhtiön pitkän aikavälin tavoitteen tasolla tarkastelukaudella 1-9/2015 huolimatta globaaleilla markkinoilla vallitsevasta epävarmasta taloudellisesta tilanteesta. Tarkastelukaudella 1-9/2015 yhtiön liikevaihto oli 32.691.216 euroa (28.419.429 euroa 1-9/2014), jolloin kasvua vertailukauteen 1-9/2014 oli 15,0 prosenttia.
Robit Oyj:n hallitus on 20.10.2015 pitämässään kokouksessaan päättänyt perustaa yhtiöön nimitysvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan, joiden kummankin jäseninä ovat hallituksesta Harri Sjöholm (pj) ja Tapio Hintikka sekä hallituksen ulkopuolelta Kai Öistämö.
Yhtiön hallitus on myös päättänyt kutsua Kai Öistämön (s. 1964) neuvonantajakseen. Öistämö on ollut muun muassa Nokian johtokunnan jäsen vuosina 2005-2014 sekä toiminut yhtiön kehitysjohtajana ja neuvonantajana. Öistämö on myös Sanoman, Digian ja InterDigital:n hallituksen jäsen sekä seuraavien yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja: Tekes, Oikian Solution, Fastems, Helvar ja Tampereen yliopisto.
ROBIT OYJ
Jussi Rautiainen, toimitusjohtaja
Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja:
Robit Oyj
Jussi Rautiainen, toimitusjohtaja
+358 40 741 0369
Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja
+358 400 622 092
Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori
Puh. +358 9 616 28 101
Robit suunnittelee, valmistaa, toimittaa ja huoltaa porauksessa käytettäviä kulutusosia tunnelinporauksen, maalämmityksen ja -jäähdytyksen, rakentamisen ja kaivosteollisuuden sovelluksiin. Yhtiön tuotteet jaetaan kallioporauksessa käytettäviin top hammer -kulutusosiin sekä maaporauksessa käytettäviin DTH (down-the-hole) -kulutusosiin. Yhtiöllä on myyntiyhtiöt Suomessa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja Perussa sekä myyntitoimisto Kiinassa ja noin 160 jakelijan verkosto. Yhtiöllä on tuotantoa Suomessa ja Etelä-Koreassa.
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet