ROBIT OYJ          LEHDISTÖTIEDOTE          20.2.2023 KLO 11.15
                     
ROBIT OYJ TILINPÄÄTÖS 1.1.–31.12.2022: LIIKEVAIHTO JA KÄYTTÖKATE UUTEEN ENNÄTYKSEEN

Robitin liikevaihdon kasvu ja kannattavuus jatkoivat positiivista kehitystään vuonna 2022. Yhtiö saavutti ennätykset sekä liikevaihdossa että EBITDA:ssa.

Yhtiön vuoden 2022 liikevaihto kasvoi 112,0 miljoonaan euroon (100,8) eli kasvua oli vuositasolla 11,1 prosenttia. Myös EBITDA kehittyi positiivisesti ollen 8,9 miljoonaa euroa (7,6). Robitin tilauskertymä oli 105,2 miljoonaa euroa.

Vuoden 2022 viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto oli vertailukauden tasolla, jolloin liikevaihto oli 26,2 miljoonaa euroa (26,3). EBITDA oli 0,4 miljoonaa euroa (1,7). Kannattavuutta rasittivat Venäjän yhtiön alasajosta aiheutuneet kulut, valuuttakurssitappiot sekä nousseet toimintakustannukset.

”Määritimme tärkeimmiksi tavoitteiksi vuodelle 2022 kannattavuuden parantamisen, kannattavan kasvun ja kassavirran vahvistamisen. Onnistuimme kaikilla kolmella osa-alueella. Kasvoimme useimmilla markkina-alueilla. Kasvu oli vahvinta Americas-alueella. Kasvua oli myös Asia-, EMEA- ja East-alueella. Vuoden aikana kasvu jatkui vahvana Top Hammer -liiketoimintayksikössä ja saimme valmiiksi vuosien 2021–2022 investointiohjelman Top Hammer -kapasiteetin kasvattamiseksi. Edistyimme vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa ja onnistuimme muun muassa laskemaan CO2-päästöintensiteettiä 26 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, toteaa toimitusjohtaja, Arto Halonen.

Robit arvioi vuoden 2023 liikevaihdon ja euromääräisen vertailukelpoisen EBITDA-kannattavuuden pysyvän ennallaan tai kasvavan hieman vuoteen 2022 verrattuna olettaen, ettei valuuttakursseissa tapahdu merkittäviä muutoksia vuoden 2022 lopun tasosta.

ROBIT OYJ
Arto Halonen

Lisätietoja:
Arto Halonen, toimitusjohtaja
+358 40 028 0717
arto.halonen@robitgroup.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robitgroup.com

Robit on kaivos- ja rakennusmarkkinoiden korkealaatuisten kulutusosien maailmanluokan asiantuntija, joka auttaa sinua poraamaan pidemmälle ja nopeammin. Robit pyrkii maailman ykköseksi porauksen kulutusosissa. Korkealaatuiset Top Hammer-, Down the Hole- ja Geotechnical-tuotteet ja asiantuntevat palvelut tuovat asiakkaille säästöjä porauskustannuksissa. Yhtiöllä on omat myynti- ja palvelupisteet seitsemässä maassa sekä aktiivinen jälleenmyyjäverkosto, jonka kautta se myy yli 100 maahan. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.robitgroup.com.