KESTÄVÄ LIITTO ESPANJAN MARKKINOILLA

A Coruñan kaupunki sijaitsee Euroopan läntisimmällä reunalla, Iberian niemimaan luoteiskulmassa Espanjan Galiciassa. Sieltä on kotoisin Suministros Guillemet, joka myy ja jakelee poraus- ja maarakennusalan kulutusosia Espanjan markkinoilla.

Vuonna 1986 perustetun Guillemetin missiona on tarjota parasta laatua kaivosteollisuuden ja maarakennuksen asiakkaille. Guillemetin omistaja Hector Blanco kertoo yhtiön pitkäaikaisesta yhteistyöstä Robitin kanssa.

Kuinka kauan Guillemet on edustanut Robitia? Miten kaikki alkoi?
Kaikki alkoi kädenpuristukseen päättyneestä illallisesta parikymmentä vuotta sitten. Läsnä oli kolme ihmistä, ja siitä lähtien olemme olleet Robitin jakelijoita koko Espanjassa. Yhteistyömme jatkuu edelleen – se on kuin luja avioliitto, sanoisin.

Miten “avioliitto” toimii kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Upeasti. Robitin materiaalit ja muotoilu ovat huippuluokkaa. Robit on nykyään porakulutusosien ykkösbrändi. He tuovat markkinoille jatkuvasti uusia, käyttöiältään kestävämpiä malleja. Tämä säästää paljon loppuasiakkaan kustannuksia niin porauksessa, polttoaineissa, suodattimissa kuin laitteiden huollossa ylipäätään.

Mitä Robitin työkaluja Espanjan markkinoilla tyypillisesti käytetään? Millä sektoreilla?
Meillä on asiakaskuntaa maanalaisissa ja avokaivoksissa, kivilouhoksilla, yhdyskuntatekniikassa ja maarakennuksessa sekä kaivonporauksessa. Viimemainittu pois lukien käytämme tyypillisesti R25–RG60 (33–152 mm) Top Hammer -työkaluja. Ja jos jonain päivänä pitäisi lähteä Mars-planeetan markkinoille, se ei olisi ongelma eikä mikään!

Millaista palautetta saatte asiakkailta Robitin työkaluista?
Loistavaa. Itse asiassa viime Metal Mining -messuilla Sevillassa kaikki osastollamme kävijät onnittelivat meitä porakruunujen ja tankojen laadusta. Sanoisin, että 99 % espanjalaisista asiakkaista on tyytyväisiä Robitin tuotemerkkiin.

Millainen kilpailuasema Guillemetilla on Espanjassa – mitkä ovat parhaat vahvuutenne?
Paras vahvuutemme on epäilemättä Top Hammer, jossa markkinaosuutemme on 60–65 prosenttia. Down the Holen osalta olemme vasta alkumetreillä, mutta lisäämme vauhtia ja siitä tulee meille varmasti vahva valtti tulevaisuudessa.

 

Lue lisää uusia tarinoita viimeisimmästä Bulletinista!

ROBIT LAAJENTAA TOP HAMMER – JA DOWN THE HOLE -TUOTANTOAAN SUOMESSA

Robit on päättänyt nopean kasvun seurauksena laajentaa Top Hammer – ja Down the Hole -tuotantoaan Lempäälän toimipisteellään, joka sijaitsee Pirkanmaalla.

Robitin Lempäälän tuotantotilat laajenevat noin 750 neliömetrillä. Tällä tavoin yhtiö varmistaa yhä tehokkaamman tuotannon vastatakseen parhaalla mahdollisella tavalla kasvuun sekä asiakkaidensa tarpeisiin.

Laajennuksen seurauksena Lempäälän tehtaan Top Hammer – ja Down the Hole -tuotanto jaetaan omiksi erillisiksi tuotantolinjoikseen. Laajennukseen sisältyy samalla laite- ja automaatioinvestointeja.

Laajennus mahdollistaa yhtiön tuotannon kapasiteetin ja tehokkuuden parannuksen. Uusi tuotantotila saavuttaa täyden tuotantokapasiteettinsa tulevan syksyn 2021 aikana.

Tarvitaan uskallusta palkata sopivia työntekijöitä kansallisuudesta huolimatta

Moni on huomannut kirkkaansinisen “Robit”-logon moottoritiellä E12 matkalla Tampereelta Helsinkiin ennen Ideaparkin ostoskeskusta. Ulkoapäin tavanomainen teollisuusrakennus kätkee sisäänsä vilkkaan kansainvälisen työpaikan monille ulkomaalaisille kyvyille Pirkanmaalla. Robitin noin kuudestakymmenestä työntekijästä Suomessa on kymmenellä kansainvälinen tausta, ulottuen Etelä-Amerikasta aina Etelä-Aasiaan saakka.

“Ulkomaalaistaustaisten asiantuntijoiden palkkaaminen on osoittautunut erittäin hyödylliseksi alamme kansainvälisen luonteen vuoksi”, kertoo Robitin henkilöstöjohtaja Jaana Rinne. Vuodesta 1985 toiminnassa ollut Robit on globaali porausteknologiatarvikkeiden tuottaja, jolla on maailmanlaajuinen myyntiverkosto, sekä tuotantolaitoksia neljässä maassa kolmella mantereella.

Vuodesta 2015 Robit on menestyksekkäästi palkannut opiskelijoita sekä vastavalmistuneita osaajia Suomessa “Talent Trainee Program” -harjoittelijaohjelman kautta. Rinne kertoo, että ohjelma on avoin kaikille, mutta viime aikoina erityisesti moni ulkomaalaistaustainen hakija on päätynyt heille töihin kyseisen ohjelman avulla. “Palkkasimme Talent Trainee -harjoittelijan Pakistanista v. 2016, Vietnamista v. 2018, Nepalista v. 2019, sekä Brasiliasta v. 2020″, kertoo Rinne. Hänen mukaansa työpaikan löytäminen Suomesta on erityisesti Suomessa opiskelleille ulkomaalaisille erinomainen tapa soveltaa täällä oppimiaan taitoja, ja antaa työpanoksensa Suomen talouden hyväksi.

Jaana Rinne, HR Director, Robit Oyj

Harjoittelijaohjelman lisäksi Robit on palkannut ulkomaalaisia asiantuntijatehtäviin mm. Meksikosta, Kreikasta, Ukrainasta, Venäjältä, sekä Australiasta. Rinne myöntää kansainvälisissä rekrytoinneissa olevan omat haasteensa: “Toisaalta Suomessa asuvien ulkomaalaisten palkkaaminen on melko suoraviivaista, koska heillä on tyypillisesti asumis- ja työluvat jo hankittuna. Lisäksi heillä on yleensä hyvä käsitys suomalaisesta työkulttuurista ja siihen liittyvistä odotuksista”. Rinteen mukaan selkeät, yhdestä paikasta löytyvät toimintaohjeet sekä julkisen puolen tuki voisivat todella auttaa Robitin kaltaisia yrityksiä selviämään ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamiseen liittyvästä byrokratiaviidakosta ja tehostamaan kansainvälistä rekrytointiaan.

Vaikka ulkomaalaisten asiantuntijoiden palkkaamiseen liittyvä byrokratia nähdään usein edelleen ylitsepääsemättömänä esteenä, Rinne uskoo Suomessa jo asuvien ulkomaalaisten asiantuntijoiden rekrytoinnin toimivan verrattain hyvin. Hänen mukaansa monet yritykset eivät tällä hetkellä valitettavasti edes harkitse ulkomaalaisten palkkaamista. Tämä saattaa johtua kommunikaatiohaasteista, koska monet kansainvälisesti toimivat suomalaisyritykset saattavat edelleen käyttää pääosin suomea työkielenään, englannin kielen osaamisen rajoittuessa muutamaan palvelutehtävissä toimivaan työntekijään.

“Robitissa työkielenämme on englanti, joka mahdollistaa ulkomaalaisten asiantuntijoiden tehokkaan hyödyntämisen heti työsuhteen alkamisesta lähtien. Globaalina yrityksenä pyrimme välttämään toimistotehtäviin suomalaisten työntekijöiden palkkaamista, joiden englannin kielen taito ei ole riittävän hyvä”, Rinne kertoo. Hän myös kehottaa muitakin yrityksiä rohkeasti palkkaamaan kansainvälisiä osaajia, mikäli he soveltuvat hyvin työtehtävään ja -tiimiin.

Suomesta töitä hakeville ulkomaalaisille Rinne neuvoo asenteen ja motivaation olevan avainasemassa. Hänen näkemyksensä mukaan hakijan tulee selkeästi kertoa hakemuksessa, miksi hän haluaa yritykseen töihin, ja miksi yrityksen tulisi palkata heidät. Hakemuksen laatimiseen löytyy muun muassa netistä paljon ohjeita. Hakemus on hyvä myös tarkistaa huolellisesti kirjoitusvirheiden varalta, ja välttää kirjoittamasta turhan humoristiseen tyyliin “joukosta erottautumisen” varjolla.

Robit on erinomainen esimerkki kansainvälisestä suomalaisesta yrityksestä, jolla on avoin lähestymistapa rekrytointiin: hyvä sopivuus työtehtävään on tärkeämpää kuin hakijan kansallisuus. Kansainvälisen rekrytointiprosessin haasteellisuudesta huolimatta Robit on rohkeasti palkannut ulkomaalaisia osaajia edustamaan yrityksen kansainvälistä luonnetta. Positiivisen muutoksen edistäminen – “We Drive Change” – on yksi yrityksen kolmesta perusarvosta, joka näyttäytyy erinomaisen hyvin tavassa, jolla yritys tarjoaa kansainvälisille osaajille mahdollisuuden osallistua yhteiseen muutokseen.

Teksti: Tampere talent Ambassadors

Robit ProTALK – Kari Alenius, VP Finland

TOIMENKUVA JA VASTUUALUEET ROBITILLA

Toimin Robitilla VP Finland -tehtävässä. Vastaan myynnin kasvattamisesta Suomessa ja Virossa kaikilla Robitin strategisilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuudessa, rakentamisessa, geotekniikassa sekä kaivonporauksessa. Tasokkaan ja ripeän palvelun kotimaan markkinoilla takaavat erittäin ammattitaitoiset ja omistautuneet tiimiläiset niin myynnin kuin asiakaspalvelunkin puolella.

Robitin kotimaan myynti tapahtuu suoramyyntinä, mikä tarkoittaa sitä, että suurin osa myyntitapahtumista kohdistuu loppuasiakkaisiin. Asiakaskuntamme on laaja ja hajautunut, minkä myötä toimenkuvaan liittyy runsaasti matkustelua.

KOKEMUS ALALTA

Aloitin urani Robitilla vuonna 2017. Tuolloin vastuualueenani oli EMEA-alueen myynnin vetäminen pääasiassa Lähi-Idässä sekä Afrikassa. Myyntityö tapahtui pääosin jälleenmyyjäverkoston kautta. Paluu suoran myynnin tehtäviin oli virkistävä muutos toimenkuvaan.  

Myynnin ja markkinoinnin parissa olen toiminut kaiken kaikkiaan yli 20 vuotta, joista yli 15 vuotta kaivosteollisuudessa useissa maissa Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa.

ALAN MARKKINATRENDIT LÄHIVUOSINA

Robit palvelee kotimaan markkinoilla kaikilla strategisilla markkinasegmenteillään: kaivosteollisuudessa, rakentamisessa, geotekniikassa sekä kaivonporauksessa. Olemme myynnillisesti hyvässä asemassa kaikilla edellä mainituilla markkinasegmenteillä, koska pystymme tarjoamaan kilpailukykyisiä ja laadukkaita tuotteita. Lisäksi maineemme perustuu siihen, että olemme luotettava ja vastuullinen toimittaja, joka on entisestään vahvistanut mainettaan viime vuosina.

Olemme aktiivinen ja tunnettu toimija kaikilla edellä mainituilla markkinasegmenteillä. Meillä on näin ollen neljä tukijalkaa. Markkinat muuttuvat jatkuvasti markkinatrendien mukaisesti, mutta suhtaudumme muutoksiin varmoin mielin, koska toimintamme ulottuu useammalle markkinasegmentille.

MITEN ROBIT TUKEE ASIAKKAITAAN SEKÄ HEIDÄN NYKYISIÄ HAASTEITAAN?

Kulutusosaliiketoiminnassa on muutama markkinasegmenteistä riippumaton kulmakivi, joihin jokainen asiakas haluaa tukeutua ja luottaa. Yksi näistä tärkeimmistä tekijöistä on saatavuus. Robit on sitoutunut toiminnassaan tarjoamaan asiakkailleen parhaan mahdollisuuden saatavuuden ja kuten sanottu, tämä on keskeisimpiä avaintekijöitä asiakassuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä.

Robit on myös aktiivisesti kehittämässä porakruunuvalikoimaansa, mikä on yksi menestyksen avaintekijöitä. Esimerkkinä mainittakoon geotekniikan markkinasegmentti, jossa jatkuvan kehitystyön tulokset ovat selkeästi nähtävissä – tuotteemme vastaavat hyvin asiakastarpeita sekä sijoittuvat erittäin hyvin laadullisesti ja suorituskyvyllisesti.

Myös uudistettu myyntiorganisaatiomme mahdollistaa entistä kohdistetumman toiminnan eri maantieteellisillä markkina-alueilla – minun tapauksessani Suomessa.

MILLAISENA NÄET VUODEN 2021 ROBITIN TOIMINNASSA – MITKÄ OVAT PÄÄLLIMMÄISET ODOTUKSESI ALALLASI?

Uskon, että vuosi 2021 tulee olemaan erinomainen – ei pelkästään Suomen alueella, vaan globaalisti joka markkina-alueella. Olemme tehneet aktiivista työtä vetovoiman lisäämiseksi asiakkaiden keskuudessa. Olemme suorittaneet useita mittavia työmaatestejä erittäin rohkaisevin tuloksin. Allekirjoitimmekin jo vuonna 2020 muutamia liiketoiminnallisesti erittäin merkittäviä yhteistyösopimuksia.

Samanaikaisesti on tärkeää pitää kirkkaana mielessä, että meidän on lunastettava lupauksemme markkinoilla. Jokaiselta Robit-tiimiläiseltä odotetaan kovaa työtä ja saumatonta yhteistyötä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua viimeistä yksityiskohtaa myöten kattaen hankinnan, tuotannon, käyttökustannukset, myynnin, asiakaspalvelun, tuotekehityksen jne. Jokaisella Robit-tiimin jäsenellä ja prosessin osasella on tärkeä rooli kokonaisuudessa. Kun toimimme yhdessä ja pidämme mielessä, että asiakas on ensisijaisen tärkeä, meillä on hieno vuosi edessä.

Lisätietoja: Kari Alenius, etunimi.sukunimi@robitgroup.com

ROBIT JA AGNICO EAGLE OVAT ALLEKIRJOITTANEET PITKÄAIKAISEN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN

Robit ja Agnico Eagle ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen porakaluston toimittamisesta Kittilän kaivokselle. Toimitukset alkavat 1.5.2021. Robit on toimittanut Kittilän kaivokselle entuudestaan timanttinastakruunuja tuotantoporaukseen, joten yhtiö tuntee kaivoksen ja paikalliset olosuhteet.

Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja, Robit Oyj: ”Olemme iloisia voidessamme aloittaa tämän yhteistyön, joka on pitkäaikaisen työn tulos ja yhtiölle tärkeä referenssi. Yhteistyö on samalla panostus kotimaan markkinoille. Odotamme innolla yhteistyötä, joka tarjoaa tuotetoimitusten lisäksi mahdollisuuden kehittää tuotteitamme yhdessä johtavan kaivosyhtiön kanssa.”

Jari Kolehmainen, Kittilän kaivoksen tuotantopäällikkö, Agnico Eagle Finland Oy: “Olemme iloisia tästä sopimuksesta ja odotamme tämän myötä pitkäaikaista ja tiivistä yhteistyötä. Yhteistyössä meillä on myös mahdollisuus kehittää porakalustoa kuten timanttinastakruunuja ja Sense Systems -tuotteita vastaamaan entistä paremmin asiakastarpeita”.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Jari Kolehmainen (Kittilän kaivoksen tuotantopäällikkö, Agnico Eagle Finland), Kimmo Kangas (Sales Manager Finland, Robit), Janne Saukko (Kittilän kaivoksen käyttöinsinööri, Agnico Eagle Finland), Kari Alenius (VP Finland, Robit).

Kittilän kaivos on Euroopan suurin kultakaivos. Kaivoksella louhitaan vuositasolla noin 1,6 miljoonaa tonnia malmia, ja kaivoksen vuotuinen tuotanto on noin 7 000 kiloa kultaa. Kaivoksella louhitaan vuosittain yli 16 kilometriä uutta tunnelia. Kittilän kaivoksen nykyisillä malmivarannoilla ja tuotantomäärillä kaivoksen odotetaan toimivan vuoteen 2 034 saakka. Kaivos työllistää noin 500 omaa työntekijää ja noin 500 urakoitsijoiden työntekijää. Lisätietoja osoitteessa: www.agnicoeagle.fi.

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen, geotekniikka sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer, Down the Hole ja Geotechnical. Yhtiöllä on 8 maassa myynti- ja palvelupisteet sekä aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.

Lisätietoja:

Tommi Lehtonen
Toimitusjohtaja, Robit Oyj, tommi.lehtonen@robitgroup.com

Jari Kolehmainen
Kittilän kaivoksen tuotantopäällikkö, Agnico Eagle Finland Oy, jari.kolehmainen@agnicoeagle.com

Ennätyksellinen porapaalutusprojekti Verkkosaaressa

Kasvava Helsinki teollistui kovaa vauhtia 1800-luvun loppupuolella. Tämä näkyi etenkin Sörnäisten rannassa, jonne sataman ja rautatien rakentamisen myötä syntyi vähitellen kaupungin laajin teollisuusalue. Nyt satama ja tehtaat ovat historiaa, mutta tulevaisuudessakin alue – nyt nimeltään Kalasatama – on keskeinen osa merellisen kantakaupungin ilmettä. Tuota tulevaisuutta rakennetaan nyt myös Verkkosaaressa Kalasataman pohjoispäässä.

Eteläistä Kalasatamaa on rakennettu uuteen uskoon jo kauan, mutta Verkkosaari sai odottaa pitkään joutilaana. Nyt tuolle 13 hehtaarin kokoiselle alueelle on suunniteltu asuinalue 3 600 asukkaalle, suuri päiväkoti ja pienvenesatama. Ensi alkuun poistettiin pilaantunutta maata yli 200 000 tonnia. Ennen rakennustöihin pääsyä maaperää on vahvistettava. Uutta tonttimaata myös tehdään meren päälle, jonne osa taloista rakennetaan.

Tällä hetkellä Verkkosaaressa kaivetaan, louhitaan, täytetään maata ja porataan paalutuksia täyttä päätä. Pääurakoijana toimii GRK Infra, jonka kanssa yhteistyössä Fingeo Oy poraa pienpaaluja tienpohjien tueksi. Työmaa on vaativa.

”Haasteita syntyy eniten maaperässä olevista vanhoista rakenteista, betonipaaluista, puupaaluista ja täytöistä. Alue on ennen ollut merta, jota on täytetty 1900-luvun alusta lähtien”, kertoo Fingeon työnjohtaja Tuomas Perkiö.

Paitsi vaativa, työmaa on myös todella mittava. ”Tämä on tiettävästi Suomen suurin pienpaaluporauskohde. Fingeon urakkana on peräti 6 000 paalua, yhteensä 110 kilometriä”, Tuomas toteaa.

Fingeo aloitti pienpaalutustyöt vuoden 2020 alussa yhdellä porakoneella. Marraskuussa käytössä oli jo viisi porayksikköä, ja paaluja oli maassa noin 3 800 kappaletta, yhteensä 63 kilometriä. Loput 2 200 paalua porataan maahan syksyyn 2021 mennessä.

Fingeo käyttää porapaalutuksessa Robitin pilottikruunuja ja avartimia. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. ”Robitin pilotit ja avartimet ovat toimineet erittäin hyvin. Parhaimmillaan yhdellä pilotilla on porattu jopa yli 8 km paalua. Yhteistyö Robitin edustaja Sami Paavolan kanssa on myös ollut erinomaista. Toimitukset ovat toimineet moitteitta, ja Robitissa on reagoitu nopeasti pyyntöihimme ja annettu apua aina tarvittaessa”, sanoo Tuomas Perkiö.

Matti Tikkanen (Fingeo), pilottiterä 8 km porausurakan jälkeen, tuliterä pilottiterä, Sami Paavola (Robit). Kuva: Tuomas Perkiö

Muutkin infratyöt Verkkosaaressa saadaan näillä näkymin valmiiksi vuoden 2022 aikana, ja vasta siitä alkaa varsinainen rakennusvaihe. Kalasatama kaikkiaan on Helsingin suurimpia rakennettavia alueita,
ja sen valmistumista lopulliseen asuunsa saadaan odotella vielä pitkälle 2030-luvun puolelle.

Paalutusurakka Verkkosaaressa jatkuu pitkälle ensi vuoteen. Kuva ylhäällä: Matti Tikkanen, Fingeo

Maailman suurin kuparintuottaja valitsi Robitin

Kuparintuotanto on ollut Chilen talouden kulmakivi jo vuosisatojen ajan. Valtio-omisteinen kaivosyhtiö Codelco on toimialan kruununjalokivi. Se on suunnattomine mineraalivarantoineen maailman johtava kuparintuottaja, ja yksi koko maan kehityksen vetureista.

Suurin Codelcon kaivoksista on El Teniente, “Luutnantti”, joka on maailman laajin maanalainen kuparikaivos. Se on ollut toiminnassa jo 200 vuotta ja sen kapasiteetti on tällä hetkellä 400 000 tonnia.

Toiseksi suurin kaivos on satavuotias Chuquicamata eli tuttavallisemmin “Chuqui”. Kun avolouhinta näytti olevan tulossa tiensä päähän, Codelco alkoi vuonna 2019 investoida massiivisesti maanalaiseen louhintaan. Chuquin kapasiteetti on tällä hetkellä 377 000 tonnia.

Andina, kolmanneksi suurin Codelcon kaivoksista, sijaitsee päätähuimaavalla 3 700–4 200 metrin korkeudella keskellä Andeja. Se koostuu Rio Blancon maanalaisesta kaivoksesta ja Sur Surin avolouhoksesta.

Loppuvuodesta 2020 alkaen Codelco käyttää prioriteetti 1- ja 2-tason tuotteina Robitin Top Hammer- ja Down-the-Hole-kulutusosia. Tähän päästiin Robitin ja sen chileläisen jakelijan Full Safetyn sinnikkäällä yhteistyöllä.

Vuonna 2010 perustettu Full Safety keskittyi alun perin myymään vaatteita ja jalkineita erityisryhmille kuten armeijalle, poliisille, terveydenhuollon ammattilaisille – ja kaivosteollisuudelle. Viimemainittu vaikutti lupaavalta alalta uutta liiketoimintaa kartoittaessa. Vuonna 2015 Full Safetystä otettiin yhteyttä Robitiin.

“Haimme uutta strategiaa ja tapasimme Robitin oikeaan aikaan. Neuvottelimme heidän kanssaan ja aloimme vähitellen uudistaa liiketoimintamalliamme. Avasimme uuden toimiston ja rekrytoimme myyntihenkilöstöä ja poramestareita kenttätyöhön. Robit puolestaan tarjosi meille koulutusta sekä teknistä ja kaupallista tukea asiakastyössä. Esiinnyimme myös yhdessä alan messuilla”, kertoo Full Safetyn General Manager Cesar Cornejo.

Codelcon kaltaisen globaalin jättiyrityksen ovet eivät aukene helposti. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta keskustelut testien järjestämisestä, joissa Robitin kulutusosien laatu voitaisiin todistaa,
eivät tuottaneet tuloksia. Niinpä Full Safety muutti suunnitelmaa ja lähestyi Astaldia, El Tenienten pääurakoitsijaa – ja saikin sovittua vertailutestin Robitin ja sillä hetkellä käytössä olleiden tuotemerkkien välille.

Helmikuussa 2020 suoritetut testit eivät tuottaneet pettymystä: Robitin porakruunut, tangot ja holkit voittivat kilpailijansa noin 30 prosentilla eliniällä ja poranopeudella mitaten. Astaldilta saatu
suosituskirje avasi vihdoin oven Codelcon tarjouskilpailuun. Full Safety ja Robit SAC:n Sales Manager José Antonio Rodríguez laativat tarkkaan hiotun tarjouksen, joka osoittautui kilpailukykyisimmäksi.

Tämäkin mittava saavutus on silti vain jäävuoren huippu, sillä Chilen kaivosala tarjoaa valtavat kasvumahdollisuudet Robitin ja Full Safetyn kumppanuudelle. Lukuisia muita tarjouskilpailuja ja tuotetestejä on jo käynnissä eri puolilla maata.

Kuva vasemmalta: Alberto Castillo (Sales Manager, Full Safety),Rafael Rojas (Drillmaster, Full Safety), José Antonio Rodríguez (Sales Manager, Robit), ja Cesar Cornejo (General Manager, Full Safety).

ROBIT JA BIA OVAT ALLEKIRJOITTANEET EKSKLUSIIVISEN JÄLLEENMYYJÄSOPIMUKSEN

Robit Group ja BIA Group ovat allekirjoittaneet eksklusiivisen jälleenmyyjäsopimuksen. BIA tulee sopimuksen mukaisesti edustamaan Robitia ja sen tuotteita kaiken kaikkiaan 17 maassa Länsi- ja Keski-Afrikassa (Senegal, Mali, Burkina Faso, Kongon demokraattinen tasavalta (DRC), Sambia, Mauritania, Guinean tasavalta, Sierra Leone, Liberia, Norsunluurannikko, Togo, Benin, Niger, Tsad, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta sekä Kongo).

Robitin ja BIA:n yhteistyö on kehitetty vastaamaan Länsi- ja Keski-Afrikan asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella palvelutasolla.

Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja, Robit Group: “Olemme iloisia tästä yhteistyöstä, jolla pääsemme palvelemaan Afrikan alueen asiakkaitamme entistä paremmin. Yhdessä BIA:n vahvalla paikallisella läsnäololla ja kokeneella tiimillä sekä Robitin korkealaatuisella porakalustolla ja teknisellä tuella pystymme tarjoamaan Afrikan alueen asiakkaillemme entistä vahvempia ratkaisuja heidän porakalustotarpeisiinsa.”

Vincent Bia, toimitusjohtaja, BIA Group: “Yhteistyön myötä BIA tulee entisestään vahvistamaan läsnäoloaan kaivos-, louhinta- ja rakennusmarkkinoilla. BIA:n paikallinen läsnäolo ja asiantuntemus Afrikan markkinoilla yhdessä Robitin laajan ja laadukkaan tuotetarjonnan kanssa muodostavat erinomaiset mahdollisuudet kummallekin yhtiölle tavoitella vahvempaa markkina-asemaa alueella. Luottamus, yhteiset arvot sekä jaetut menestystarinat muodostavat perustan yhteistyöllemme. Olemme iloisia voidessamme aloittaa tämän pitkäaikaisen yhteistyön Robitin kanssa.”

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, louhinta ja tuenta, maanalainen rakentaminen sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kahteen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer ja Down-the-Hole. Yhtiöllä on maailmalla 9 omaa myynti- ja palvelupistettä ja aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: robitgroup.com.

BIA on tunnettu jo yli vuosisadan ajan asiantuntemuksestaan kaivos-, rakennus-, kuljetus- sekä energiasektoreilla. Yhtiö toimii yli 20 maassa Euroopassa ja Afrikassa. Paikallisen läsnäolonsa sekä 1000 asiantuntijansa avulla BIA tarjoaa parhaan mahdollisen välineistön, palvelun sekä teknologian tukeakseen asiakkaitaan tuottavuuden ja turvallisuuden parantamisessa sekä ympäristövaikutusten vähentämisessä (BIA-missio). Lisätietoja osoitteessa: biagroup.com.

Lisätietoja:

Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja, Robit Group, tommi.lehtonen@robitgroup.com
Aymeric Manteca, markkinointipäällikkö, BIA Group, aymeric.manteca@biagroup.com

ROBIT OYJ
Tommi Lehtonen

Lisätietoja:
Robit Oyj
Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja
+358 40 724 9143
tommi.lehtonen@robitgroup.com

Kuvassa vasemmalta: Tommi Lehtonen (CEO, Robit Group), Kari Alenius (VP EMEA, Robit Group), Vincent Bia (CEO, BIA Group), Alain Vandenplas (General Manager ESB and ACCB, BIA Africa), Eric Perben (General Manager, BIA Africa), Jorge Leal (Director of Global Sales, Robit Group) and Rasmus Sokura (Sales & Distributor Business Manager, Robit Group).

Louhintaliike Ylimäki Oy – Suurten louhintakohteiden toteuttaja

Lapualla pääpaikkaansa pitävä Louhintaliike Ylimäki Oy on suuriin massalouhintakohteisiin erikoistunut louhinta-alan perheyritys, mikä operoi laajasti Pirkanmaan, Länsi- ja Keski-Suomen sekä Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Lähes 40 vuoden kokemus alalta takaa tilaajalle tehokkaan ja joustavan palvelun, mikä on tehnyt yrityksestä yhden Suomen suurimmista louhinta-alan toimijoista.

Aatos Ylimäki perusti Louhintaliike Ylimäki Oy:n vuonna 1983 toimien aluksi vuokralaitteilla, mutta hyvin pian hankittiin oma käsipora ja traktorikompressori. Ensimmäinen urakka oli Hervannan ammattioppilaitoksen pohjatyömaa Tampereella. Ajan kuluessa kalusto ja henkilöstö lisääntyi. Vuonna 2012 perheyrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos ja vuodesta 2015 alkaen yrityksen vetovastuussa on toiminut Matti Ylimäki.

Louhintaliike Ylimäki Oy:n käytössä on kuusi Sandvikin avolouhintaporavaunua. Porauksessa tarvittavissa kulutusosissa kuten porakruunuissa, -tangoissa ja -niskoissa Louhintaliike Ylimäki on luottanut jo yli 20 vuoden ajan Robitin laatuun, esittelevät toimitusjohtaja Matti Ylimäki (kesk.), ylipanostaja Matti Pitkäjärvi ja porari Markku Viitanen.

Louhintaa suurella kapasiteetilla
Nykyään Louhintaliike Ylimäki Oy on tunnettu suurten louhintakohteiden toteuttaja. Yrityksen 20 työntekijän ja 18 koneyksikön voimin tehdään kallion irrotuksia erilaisissa kohteissa yli 7 miljoonaa tonnia vuodessa.
– Asiakkaitamme ovat mm. mursketoimittajat, murskausyrittäjät sekä maanrakennusliikkeet. Toteutamme louheen irrotusräjäytyksiä avolouhoksilla noin 70 eri kohteessa vuosittain; viime vuosina myös tuulipuistohankkeet ovat olleet merkittävä työllistäjä. Meillä on runsaasti pitkäaikaisia asiakassuhteita mikä helpottaa operoinnin ennakkosuunnittelua. Palveluumme kuuluu murskairrotukset ja muut massalouhinnat, rakennuspohjien ja tielinjojen louhinta, kunnallistekninen louhinta, rikotus hydraulisella iskuvasaralla, metriporaus sekä kalliorintauksen skannaus ja reikäsuoruusmittaus, kertoo toimitusjohtaja ja ylipanostaja Matti Ylimäki.

Kalusto iskussa
Louhintaliike Ylimäen porauskalusto muodostuu kuudesta keskiraskaasta Sandvikin avolouhintaporavaunusta ja kahdesta Doosan kaivukoneeseen asennetusta ExcaDrill poralaitteesta. Myös rikotuskalustoa on käytössä laajasti: kymmeneen, pääasiassa Doosan merkkisiin 30-35 tonnisiin kaivukoneisiin löytyy 14 hydraulista iskuvasaraa, joissa päämerkki on Atlas Copco. Lisäksi löytyy laajasti erilaista louhintaurakoinnissa tarvittavaa kalustoa dumpperista tärinämittareihin.
– Poravaunut uusitaan noin 5-6 vuoden käytön jälkeen; vuodessa yhdellä vaunulla porataan suunnilleen 60-70 kilometriä reikää kallioon. Kalusto pidetään iskussa omassa korjaamossa Lapualla ja toki hyödynnämme myös konetoimittajien huoltopalveluita, toteaa Ylimäki.

Vuosikymmenten yhteistyötä Robitin kanssa
Porauksessa tarvittavissa kulutusosissa kuten porakruunuissa, -tangoissa ja -niskoissa Louhintaliike Ylimäki on luottanut jo yli 20 vuoden ajan Robitin laatuun. – Robit on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani. Kotimaisena toimijana palvelu ja tuotteet ovat lähellä, asiakaspalautetta kuunnellaan tarkalla korvalla ja ehkä meidän kokoiselle toimijalle tärkein asia on palvelun joustavuus – myyntipäällikkö Esa-Matti Polvi on meitä kohtaan aktiivinen etsien koko ajan uusia ratkaisumalleja toimintamme tehostamiseksi entisestään. Ja tietenkin myös tuotteet ovat iskussa mikä mahdollistaa tehokkaan poraamisen samoin kuin osien hinta-laatu suhde. Robitin jatkuva tuotekehitys tuo markkinoille entistä parempia ratkaisuja ja jos tarvitsemme vaikka muutaman kymmenen kappaletta
erikoiskruunuja niin ne tehdään Lempäälän tuotannossa juuri sellaiseksi kuin haluamme nopealla toimitusajalla, kehuu Ylimäki.

Porakalusto löytyy kontista toimipisteen pihasta
Vuosi sitten Robit perusti ns. kaupintavaraston Louhintaliike Ylimäen toimipaikkaan Lapualle.
– Konttiin rakennetusta varastosta löytyy kaikki tarvitsemamme porakalusto eli kruunut, tangot ja niskat sekä muunnosholkkeja, kruunuadaptereita ym. tarvikkeita. Robit laskuttaa meitä käyttämistämme tuotteista ja tilaamme tavaraa varastoon niin että hyllyssä on aina se mitä tarvitsemme. Itse kontti on tehty käyttäjäystävälliseksi joten tuotteiden poiminen on siitä helppoa samoin kuin esimerkiksi poratankojen nosto telineeseen trukilla. Tuotteet kulkevat työmaille porarien autoissa joista löytyy aina poravunun viikon-kahden tarpeet, kertoo infrainsinööri ja ylipanostaja Matti Pitkäjärvi.
Robitin kaupintavarasto on tehostanut Louhintaliike Ylimäen porakalusto logistiikka merkittävästi:
– Porareiden operointi helpottuu kun porakaluston saa poimittua kyytiin yhdestä paikasta eikä tuotteita tarvitse tilaille erikseen vaan kaikki löytyy suoraan hyllystä, sanoo Pitkäjärvi.

Vuosi sitten Robit perusti ns. kaupintavaraston Louhintaliike Ylimäen toimipaikkaan Lapualle. Konttiin rakennetusta varastosta löytyy kaikki tarvittava porakalusto eli kruunut, tangot ja niskat sekä muunnosholkkeja, kruunuadaptereita ym. tarvikkeita. Robit laskuttaa käytetyistä tuotteista ja varastoon tilataan tavaraa niin että hyllyssä on aina se mitä tarvitaan.

UNELMIEN TYÖPÄIVÄ TULEE TAAS 2.10.2020!

Yksi elämä -verkoston Unelmien työpäivä haastaa jälleen kaikki työyhteisöt parantamaan työelämää 2.10. 2020 – niin työpaikoilla kuin etätyössä kotona.

Unelmien työpäivä on valtakunnallinen työhyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä tapahtumapäivä. Tavoitteena on, että Unelmien työpäivänä Suomi täyttyy hyvinvoinnistaan huolehtivista työyhteisöistä, jotka päivän aikana hyvässä hengessä kehittävät omaa arkeaan niin, että yhä useampi meistä voisi paremmin.

Työhyvinvointia voidaan lisätä pienilläkin teoilla ja juuri nämä teot Unelmien työpäivänä halutaan nostaa esiin. Mitä useampi työyhteisö innostuu ja aktivoituu kehittämään omaa toimintaansa, sitä paremmaksi koko suomalainen työelämä muuttuu. Mikään työhyvinvointia edistävä teko tai idea ei ole liian pieni!

Myös me Robitilla olemme ottaneet haasteen vastaan. Me haluamme tietää, millainen olisi kunkin Robit-tiimiläisemme Unelmien työpäivä toimistolla tai etänä. Niinpä, Robit on haastanut jokaisen tiimiläisen, niin Suomessa kuin globaalistikin kertomaan, miltä hänen Unelmien työpäivänsä näyttäisi. Ja mikä tärkeintä, haluamme kokea Unelmien työpäivän! Siispä, Robit on tehnyt lupauksen, että ideat viedään myös toteutuksen tasolle. Annetaan ääni tiimiläisillemme!

Tehdään unelmista totta – elämä ei ala vasta työpäivän jälkeen! 

Lisätietoa valtakunnallisesta haasteesta: Unelmien työpäivä

Robit otti vastaan MiB:n haasteen #perheystävällisiätekoja

Mothers in Business MiB ry käynnisti syyskuussa #perheystävällisiätekoja-somehaasteen.

Robit haluaa osaltaan edistää esimerkillään perheystävällistä kulttuuria työelämässä ja niinpä yhtiö päätti lähteä mukaan haasteeseen.

Robit-tiimiläisten ajatuksia työpaikkansa perheystävällisistä teoista:

”Työntekijänä ja vanhempana arvostan työnantajan joustoa sekä luottamusta siihen, että työt tulevat tehdyksi myös muualla ja muulloin kuin toimistolla klo 8–16.”

”Robit on mukana perheiden arjessa niin ilon kuin surunkin hetkellä. – Läheiseni poismenon hetkellä kotiovelle toimitettu kukkalähetys lohdutti surun keskellä. Esikoisen synnyttyä työyhteisön onnitteluviestit, työnantajalta saatu Robit-vauvabody sekä kukkatervehdys ilahduttivat ja muistuttivat yhteisöllisyyden tärkeydestä.”

”Lapsi mukaan töihin -päivä antoi juniorillemme mahdollisuuden nähdä, mitä isin työpäivä pitää sisällään. – Mitä ne robotit oikein siellä teidän töissä tekee – tekeekö ne oikeasti niitä prinsessakruunuja, tokaisi tyttäreni. Siihen hän sai päivän aikana vastauksen: porakruunuja eli kallioporanteriä.”

Minkälaisia #perheystävällisiätekoja teillä tehdään?

Kuva: Joukko iloisia ja innostuneita lapsia osallistui tapahtumarikkaaseen Lapsi mukaan töihin -päivään Robitilla 22.11.2019.

VALMIINA PALVELUKSEENNE!

Robitilta maailman laajin huippuluokan kotimainen porakalustovalikoima.

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, louhinta ja tuenta, maanalainen rakentaminen sekä kaivonporaus. Huolimatta tämänhetkisestä Koronaviruspandemian aiheuttamasta tilanteesta, vastaamme viivästyksettä kyselyihinne, toimituksemme tehtailtamme sujuu normaalisti sekä toimitusketjumme pelaa.

Lue lisää: Robit kulutustuotteet louhoksille ja kaivoksille

Poramestarien tukipalvelu – Aina valmiina!

Robit-tiiminä teemme parhaamme palvellaksemme tärkeitä asiakkaitamme myös näinä poikkeuksellisina aikoina.

Osana kokonaisvaltaista palvelua, asiakkaillamme on käytössään poramestareiden tukipalvelu ratkaisuna koronapandemian aiheuttamiin matkustusrajoituksiin. Kokeneet ammattilaisemme auttavat ja opastavat mielellään tapauksessa kuin tapauksessa – ongelmanratkaisussa, testauksessa, tuotetuessa sekä opastuksessa. Näin varmistamme, että asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua myös poikkeusoloissa.

Lisätietoja palvelusta: Jorge Leal, Director, Global Sales, jorge.leal@robitgroup.com, +358 40 487 8154.

Pidetään huolta itsestämme – sekä toisistamme!

ROBIT KESÄTYÖT 2020

Miltä kuulostaisi työskennellä tänä kesänä monipuolisissa tuotannon tai toimiston työtehtävissä osana kansainvälistä yritystä?

 

Robit etsii nyt tiimiinsä vahvistuksia kesäksi 2020 – hae mukaan!

 

Haemme vähintään 18-vuotiaita, reippaita ja oma-aloitteisia työntekijöitä määräaikaiseen työsuhteeseen Lempäälän pääkonttorillemme aivan Tampereen kupeeseen. Tehtäviä on tarjolla tehtaan puolella tuotannossa sekä toimistossa.

Tuotannon työtehtävät ovat kallioporanterien ja maaporaustuotteiden valmistuksessa ja pakkaamossa. Mahdollinen aiempi CNC-työstökoneen käyttökokemus ja ymmärrys katsotaan eduksi. Pakkaamon tehtävät vaativat trukinajotaitoa, joten trukkikortti on täällä välttämätön. Myös aikaisempi kokemus keräily- ja lähetystoiminnoista katsotaan eduksi.

Toimistotehtävien paikat ovat tuotannonsuunnittelussa ja asiakaspalvelussa. Tuotannonsuunnittelijan työtehtävät liittyvät monipuolisesti ostoihin ja tilausten käsittelyyn. Asiakaspalvelussa hoidat mm. tilausten vastaanottoa, kirjaamista toiminnanohjausjärjestelmään sekä tilausten toimitusta ja laskutusta. Hyvät IT-taidot ja sujuva englannin kielen osaaminen ovat toimistotehtävissä välttämättömiä. Asiakaspalvelun tehtävien toivottu kesto on toukokuusta elokuun loppuun, mutta aloitus ja lopetus ovat sovittavissa kaikissa tehtävissä joustavasti.

Mikäli olet kiinnostunut kesätöistä Robitilla, lähetäthän hakemuksesi ja CV:si tämän linkin kautta. Mainitse hakemuksessasi oletko kiinnostunut ensisijaisesti tuotanto- vai toimistotehtävistä.

Hakuaika kesätöihin päättyy 29.2.2020.

Lisätietoja tehtävistä voit kysellä seuraavasti:

Asiakaspalvelutehtävät: Kati Kulma-Bremer, Customer Service Manager

Sähköpostilla kati.kulma-bremer@robitgroup.com tai puhelimitse +358 40 350 9833 19.2. klo 10-15 ja 26.2. klo 12-16

Tuotanto & tuotannonsuunnittelu: Jorma Pyykkö, Production Manager

Sähköpostilla jorma.pyykko@robitgroup.com tai puhelimitse +358 400 967477

Robit SSAB:n Teräspaalupäivillä 23.1.2020

Tervetuloa tapaamaan pohjarakentamisen ammattilaisia alan ykköstapahtumassa ja tutustumaan Robitin paalutusratkaisuihin  23 tammikuuta, 2020 SSAB:n Teräspaalupäiville. 

Luvassa mielenkiintoisia puheenvuoroja muun muassa käynnissä olevista pohjarakentamisen hankkeista sekä alan ajankohtaisista haasteista ja uusista mahdollisuuksista.

Teräspaalupäivät järjestetään Sokos Hotel Presidentissä, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki. Kaikille avoin tapahtuma on avoinna klo 8.30 – 19.00.

Robit tiimi

Liikekumppanuus Länsi-Australian AAVIKOILLA

Länsi-Australia on äärimmäisyyksien maa. Sen kolme miljardia vuotta sitten muodostunut kallioperä on maapallon vanhinta. Sieltä ovat todennäköisesti peräisin myös planeettamme vanhimmat elämänmuodot, joiden synty sijoittuu ajallisesti vielä kauemmas, kolmen ja puolen miljardin vuoden paikkeille.

Nykypäivän inhimilliset elämänmuodot Länsi-Australiassa ovat keskittyneet vehreille rannikkoseuduille. Valtavat sisämaa-alueet sen sijaan ovat enimmäkseen harvaan asuttua kuumaa aavikkoa. Niissä olosuhteissa ainoa merkittävä elinkeino on kaivostoiminta. Maailman rautamalmista 15 % on peräisin Länsi-Australiasta; osavaltio on myös merkittävä kullan ja bauksiitin tuottaja.

Nuorimies Matt Izett aloitti työuransa porarin apumiehenä Länsi-Australian malmikaivoksilla 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä hän oli edennyt kaivostarvikeyhtiön aluetoimiston johtoon.

Vuonna 2005 Matt otti jälleen harppauksen eteenpäin urallaan ja perusti vaimonsa Julien kanssa Ranger Drilling -yhtiön, joka palvelee pääasiassa Reverse Circulation (RC) -porausmenetelmää käyttäviä rautamalmin louhijoita Länsi-Australiassa. Neljässätoista vuodessa Rangerista on 19 poravaunun kalustollaan tullut merkittävä tekijä toimialallaan.

RC-porausta käytetään laajalti malmin tutkimusporauksessa. Se on vaikeapääsyisissä kohteissa luotettava vaihtoehto. Siinä tarvitaan vettä huomattavasti vähemmän kuin timanttiporauksessa, ja siksi se onkin ihanteellinen menetelmä Länsi-Australian kaltaisella karulla seudulla, jossa vesihuolto on kallista.

Ranger on alusta alkaen panostanut työkalujen, laitteiden ja poraustekniikoiden optimoimiseen ja räätälöintiin. Tässä tehtävässä Robit Australia (aiemmin DTA) on toiminut sen luottopartnerina jo kymmenen vuoden ajan.

Robit toimittaa Rangerille RC-vasaroita ja porakruunuja. ”Me olemme pitäneet tarkkaan huolta toimitusvarmuudesta Rangerille heidän liiketoimintansa kasvaessa niin tuotanto- kuin tutkimusporauksessakin”, kertoo Mark McGrath, Regional Sales Manager, Robit Australia. ”Tiimimme tekee parhaansa, jotta Ranger voi jatkaa maailmanluokan asiakaspalvelua joka ikinen päivä vastakin”.

Top Hammer -koulutusta Ecuadorissa

Koulutuksen järjestäjä: Maqoperador S.A. (Ecuador) ja Robit
Tavoite: Tarjota Top Hammer -työkaluja käyttäville asiakkaille teoria- ja käytännön koulutusta optimaalisten tulosten saavuttamiseksi
Koulutuspaikka: Guayaquil, Ecuador
Aika: 22. marraskuuta 2019
Käytetyt työkalut: Robit HTG 45C76 DSR-kruunu vs. toisen tuotemerkin vastaava kruunu
Raportoija: José Rodríguez, Sales Manager, Robit

Yhteenveto:

Top Hammer -porauksessa parasta suorituskykyä haettaessa yksi keskeinen tekijä on optimaalisen porakruunun valinta. Tätä varten järjestimme ecuadorilaisille asiakkaillemme sarjan koulutustilaisuuksia yhdessä Robitin paikallisen jakelija Maqoperadorin kanssa.

Teoreettisessa osassa käsittelimme perusasioita, kuten poraletkan osat, energian virtaus poraletkan läpi, oikeat porausparametrit, porakruunujen valintakriteerit ja kokonaiskustannukset.

Käytännöllistä osuutta varten Maqoperador järjesti vierailun louhokselle, jossa mittasimme kahden eri T45x76 mm porakruunun suorituskykyä: Robitin Drop Centre Retrac -kruunun ja toista tuotemerkkiä edustavan vastaavan tuotteen. Kilpailevassa kruunussa oli ylisuuret 13 mm nastat; meidän tuotteessamme nastat olivat 11-milliset. Perinteisesti monet ajattelevat ylisuurten nastojen parantavat suorituskykyä, mutta testimme osoittivat toista.

Poranopeudessa ero Robitin hyväksi oli silmiinpistävä: 1,8 m/min ja kilpailijalla 1,06 m/min. Robit oli siis yli 70 % nopeampi.

Suurempi poranopeus vähemmällä vastuksella kertoo myös siitä, että energia virtaa paremmin poraletkasta kallioon. Tästä syystä odotimme myös eroja ylikuumenemisessa kruunujen välillä. Jos täryenergia ei siirry kunnolla poraletkasta kiveen, se muuttuu lämmöksi, mistä aiheutuu uusia ongelmia. Ylisuurten nastojen takia kilpaileva kruunu ei välittänyt energiaa tehokkaasti vaan kuumensi porakoneen niskan 150-asteiseksi. Robitin kruunulla niska pysyi enimmillään 98 celsiusasteessa.

Tulosten luotettavuuden varmistamiseksi testaukset tehtiin samalla poravaunulla, saman porarin toimesta samassa louhoksessa, samoilla poraparametreillä, reikien välimatkana yksi metri.

Erityisen palkitsevaa oli huomata, miten aktiivisesti mukana olleet osallistuivat koulutukseen. Muut tuotevalmistajat ja jakelijat eivät juuri järjestä tämän kaltaisia tapahtumia, ja ne ovatkin asiakkaillemme aidosti hyödyllisiä ja ylläpitävät Robitin vahvaa tuotekuvaa. Tulemme lähitulevaisuudessa järjestämään vastaavia koulutuksia myös muissa maissa.

Massiivinen kuivatelakka nousee Kuolan niemimaalle

Nesteytetyn maakaasun (LNG) käyttö liikenteessä ja teollisuudessa tulee lähitulevaisuudessa todennäköisesti kasvamaan merkittävästi. Se on keskeinen syy siihen, miksi Robitin Steel Fist -pilotti alkoi aiemmin tänä vuonna puhkoa graniittia Kuolan niemimaalla.

Fossiilisista polttoaineista LNG on ylivoimaisesti ympäristöystävällisin: sen CO2-päästöt energiayksikköä kohti ovat alhaisimmat ja toisaalta sen lämpöarvo on korkein. Sillä on siis vahva potentiaali tulevaisuuden liikennepolttoaineena vedyn, sähkön ja biopolttoaineiden rinnalla. Useimmat öljyteollisuusjätit ovatkin jo alkaneet investoida siihen merkittävästi.

Aarre ikiroudan uumenissa

Venäjällä on maailman suurimmat maakaasuvarannot. Suurin osa niistä lepää ikiroudan alla Luoteis-Siperiassa Jamalin niemimaalla ja sen rannikolla. Muutamia vuosia sitten alueella käynnistettiin ns. Yamal-projekti, massiivinen venäläis-ranskalais-kiinalainen yhteisyritys, johon kuuluva LNG-tuotantolaitos on ollut toiminnassa vuodesta 2017.

Yamal-hanketta seuraa nyt Arctic LNG-2, toinen merkittävä kansainvälinen yhteisyritys, joka toimii Gydanin niemimaalla Jamalin naapurissa. Sillä on kunnianhimoinen suunnitelma rakentaa LNG-tuotantolaitoksia Obinlahdelle painovoimapohjaisten alustojen (gravity-based structures, GBS) varaan. Ne ovat teräsbetonirakenteita, jotka rakennetaan telakalla, hinataan haluttuun kohteeseen ja upotetaan siellä merenpohjaan.

Mullistus pikkukylässä

Aivan viime vuosiin asti Belokamenka oli piskuinen kylä Kuolan niemimaalla, kivenheiton päässä Murmanskista pohjoiseen. Vuonna 2017 se valittiin sijaintipaikaksi uudelle telakalle, jossa GBS:t tullaan rakentamaan. Tästä alkoi tienoon perinpohjainen mullistus. Reilun 150 hehtaarin alueelle nousee kaksi kuivatelakkaa, molemmat 400 x 175 m, lajissaan Venäjän suurimmat. Rakennusvaiheessa hanke työllistää noin 4 000 henkeä.

Porapaaluseinien rakentamisesta kuivatelakoille vastaa rakennusurakoitsija NK-Teplokhimmontazh ja porausurakoitsija Spetsfundament Plus. Hankkeeseen kuuluu noin tuhannen paalun poraaminen maksimissaan 32 metrin syvyyteen hiekka- ja savikerrosten läpi graniittikallioon. Tähän Down-the-Hole-työhön he valitsivat järeän Robit Steel Fist -putkitusjärjestelmän. Kuivatelakka 1:llä poraustyöt on saatu päätökseen ja niitä jatketaan vuonna 2020 kuivatelakka 2:n puolella.

Jos kaikki sujuu aikataulussa, ensimmäinen Belokamenkassa rakennettu GBS-laitos aloittaa hinaajien vetoavulla reilun puolentoistatuhannen kilometrin matkansa Barentsinmeren halki Obinlahdelle vuonna 2022.