Uusi Goljatti nousee Turkuun

Suomalaisella telakkateollisuudella menee nyt hyvin. Se näkyy muun muassa Meyerin Turun telakalla, jossa tilauskirjat ovat täynnä pitkälle 2020-luvun puolelle. Lisäkapasiteetin varmistamiseksi sinne nousee nyt uusi, pohjoismaiden suurin pukkinosturi.

Turun telakkahistoria alkoi Aurajoen suulla melkein kolmesataa vuotta sitten. Uusin telakka rakennettiin Pernon kaupunginosaan 1970-luvulla, ja siitedes sieltä on lähtenyt maailmalle pitkä letka tankkereita, rahtilaivoja, ja ennen kaikkea matkustajalaivoja ja ylellisiä risteilyaluksia.

Telakan maisemakuvaa on alusta asti hallinnut 600 tonnin pukkinosturi, joka nousee 105 metrin korkeuteen. Sen avulla nostetaan telakalla valmistuneet, pienen kerrostalon kokoiset aluksen suurlohkot telakka- altaaseen, jossa ne liitetään yhteen.

Tuplasti lisää nostokapasiteettia

Tilauskirjan täyttyessä, ja alusten kasvaessa edelleen suuremmiksi, lisäkapasiteetin tarve alkoi tulla ilmeiseksi. Siksi satama-altaassa suunnitellaan nyt uuden, entistä jykevämmän nosturin rakentamista. Sen nostokapasiteetti tulee olemaan 1 200 tonnia, eli kaksi kertaa vanhaa nosturia suurempi. Se tulee kohoamaan 122 metrin korkeuteen. Siten myös nostokorkeus kasvaa yli 10 metrillä.

Telakalla on ollut kolme uppovasaraporalaitetta täydessä työn touhussa jo ennen nosturityömaata. Aiemmin terästehtaalta tulevat levyt on varastoitu ulkotiloissa; nyt niille rakennetaan oma halli. Sen perustuksiin on porattu satoja 170 ja 220 mm paaluja vaativissa oloissa.

– Valitsimme sopivat terämenetelmät yhteistyössä urakoitsijan kanssa varmistaaksemme, että kaikki sujuu suunnitellusti. Tässä onnistuttiinkin: paalutus pysyi aikataulussa ja toimitukset tulivat ajallaan, kertoo Robitin Senior Specialist Kari Juntunen.

Uusi ja vanha rinta rinnan

Kesällä 2017 paalutustyössä on siirrytty jo uuden pukkinosturin perustuksiin, ja itse nosturin pystytystyö alkaa seuraavassa vuodenvaihteessa. Vanha nosturi ei toki sekään joudu romuttamolle – se vain siirtyy kiskoilla hieman taaksepäin. Kesästä 2018 alkaen Turun telakan siluettia hallitseekin yhden asemesta kaksi Goljattia.

Thaimaan infraa rakentamassa

Sähkön tuotanto, tienrakennus, keinokastelu, rautatietunnelit – kun Thaimaassa rakennetaan talouden selkärankaa, taustalta löytyy usein Robitin kumppani, urakoitsija nimeltä Right Tunnelling Ltd.

Vuonna 2000 perustetun Right Tunnellingin ensimmäinen projekti oli tunnelinkaivuu massiivisen Khun Dan Prakan Chon -padon rakennustyömaalla Nakhon Nayokin provinssissa. Padon valmistuttua vuonna 2005 lähiseudun asukkaiden pelloille on riittänyt kasteluvettä, ja tulvien aiheuttamat vahingot ovat vähentyneet. Itse padosta on tullut suuri turistinähtävyys kalastus- ja ulkoilumahdollisuuksineen.

Right Tunnelling sai pian mainetta luotettavana urakoijana yhdyskuntatekniikan projekteissa. Se onkin kasvanut Thaimaan johtavaksi tunneliurakoitsijaksi, jolla on toimintaa myös naapurimaissa Laosissa ja Myanmarissa.

Robit on puolestaan ansainnut Right Tunnellingin parissa luotettavan maineen partnerina, joka toimittaa porakruunuja, tankoja, holkkeja ja niskoja sekä BulrocRobitin vasaroita.

– Yhteistyömme on sujunut mutkattomasti jo vuosikausia. Käymme usein heidän työmaillaan Thaimaassa ja Laosissa tutustumassa haastaviin porausolosuhteisiin, jotta saamme suunniteltua heille optimaaliset työkalut, kertoo Robitin Kaakkois-Aasian myyntijohtaja Antti Mäkinen.

Robitin työkaluilla on viime aikoina porattu muun muassa rautatietunnelia Saraburin provinssissa, Maetaeng-Maengadin vesitunnelia Chiang Main lähistöllä, ja vesivoimalan padon syöttötunnelia Bolikhamxayn provinssissa Laosin puolella.

Ennätys hopeakaivoksen uumenissa

Kesällä 1546 Juan de Tolosa, espanjalais-baskimaalainen konkistadori, tunsi olonsa turhautuneeksi. Hän oli johtanut useita hopeanetsijöiden tutkimusretkiä keskisessä Pohjois-Meksikossa, laihoin tuloksin. Vihdoin syyskuun kahdeksantena hänen onnensa kääntyi.

De Tolosa oli osunut emosuoneen, joka ennen pitkää osoittautui yhdeksi maailman rikkaimmista hopeaesiintymistä. Muutamassa vuosikymmenessä hänen paikalle perustamastaan leiristä kasvoi vauras kaupunki nimeltä Zacatecas, josta myöhemmin tuli samannimisen
osavaltion pääkaupunki. 1700-luvulla Zacatecasin osavaltio tuotti jo viidenneksen koko maailman hopeasta.

De Tolosan päivistä on melkein viisisataa vuotta, mutta Zacatecasin hopeasuonissa ei näy ehtymisen merkkejä. Yksi osavaltion suurimmista maanalaisista kaivoksista on nimeltään El Saucito, lähellä Fresnillon kaupunkia, viitisenkymmentä kilometriä Zacatecasin kaupungista
pohjoiseen. Sen omistaa kaivosyhtymä Fresnillo plc. Se on ollut toiminnassa vuodesta 2011 ja tuottaa vuodessa noin 22 miljoonaa unssia (yli 620 000 kg) hopeaa ja jonkin verran kultaa, lyijyä ja sinkkiä.

Tuotannon ylläpitämiseksi ja tehostamiseksi kaivosta kehitetään jatkuvasti. Vuonna 2017 urakoijat kaivavat El Saucitossa noin 24 000 metriä kalliota. Tällaisessa mittakaavassa onnistumisen edellytyksenä on, että kaikkia kulutusosia, kuten kruunuja, tankoja ja niskoja on koko ajan luotettavasti saatavilla.

Useat urakoijat El Saucitossa ovat valinneet Robitin työkalut, joita heille toimittaa paikallinen jälleenmyyjä Rock Bits Tools. ”Tarvitaan jatkuvaa kommunikointia asiakkaan kanssa, jotta voimme varmistaa että poravaunussa porausparametrit ja muut asiat ovat kunnossa. Rock Bits Tools palvelee asiakkaitamme esimerkillisen hienosti”, sanoo Robit S.A.C.:n myyntijohtaja Jorge Leal.

Yksi Robitin tuotteita käyttävistä urakoitsijoista El Saucitossa on Cominvi, joka on saavuttanut vaikuttavia tuloksia tunneli- ja peränporauksessa. ”Joka poratyökalulla on oletettu kestoikä, joka riippuu kaivoksesta tai alueesta. Esimerkiksi El Saucitossa poranniskaa, joka kestää 5 000 porametriä, voidaan pitää laadukkaana. Viime keväänä Cominvi porasi eräällä jumbollaan 9 196 metriä COP1838 R38 038/435 -niskallamme. Se on kaivoksen ennätys”, Jorge kertoo häivähdys ylpeyttä äänessään.

Ennätyksen rikkomiseen saattaa tarjoutua vielä uusia tilaisuuksia. Pelkästään El Saucitossa arvioidaan hopeamalmia riittävän vielä ainakin 25 vuodeksi.

Kuva: Rock Bits Toolsin tehoviisikko liikenteessä. Vasemmalta: Gustavo Martinez, Jorge Rodriguez, Felipe Azpilcueta, Ricardo Castillo, Carlos Torres.

Graniitin tie louhoksen pohjalta talojen katoille

Harvey, Irma, Maria – tuttuja nimiä kaikille jotka seurasivat uutisista hurrikaanien riehuntaa Meksikonlahdella vuonna 2017. Niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttaakin, ne ovat yksi syy siihen miksi Arkansasin graniittilouhoksilla tehdään tätä nykyä pitkää päivää.

“Minut esiteltiin toimitusjohtajalle Conexpo-messuilla Las Vegasissa. Tulimme heti hyvin toimeen. Kerroin että meillä kruunut, holkit ja vasarat kuluivat ylettömän nopeasti Arkansasin työmaalla, kovan kivilaadun takia. Toimitusjohtaja sanoi voivansa auttaa. Poraustyönjohtajamme oli itse asiassa jo testannut Robitin työkaluja, mutta jälleenmyyjän kautta hankittuina ne vaikuttivat kalliilta. Kävin myöhemmin Robitin tehtaalla Teksasin Shermanissa ja tilasin sarjan teriä ja vasaroita. Aluksi terät eivät oikein toimineet, mutta Robit suunnitteli uusia palautteemme perusteella. Sen jälkeen tuotteet ovat toimineet paremmin kuin mitkään muut koskaan käyttämämme. Olemme erinomaisen tyytyväisiä niin tuotteisiin kuin palveluunkin.”

Dane Braden
toimitusjohtaja, Explosive Contractors, Inc.

Yhdysvalloissa kaikkein suosituin kattomateriaali on bitumipaanu. Se on hinnaltaan edullinen ja suhteellisen helppo asentaa. Paanun pohja kyllästetään bitumilla ja pinnoitetaan mineraalirakeilla. Rakeet lisäävät kestävyyttä ja suojaavat bitumia heikentävältä ultraviolettisäteilyltä. Rakeista paanu saa myös tunnusomaisen värinsä.

Paraskaan raekerros ei silti auta suojaamaan kattoa hirmumyrskyltä. Hurrikaanit hajottavat tai repivät irti tuhansia kattoja vuosittain Yhdysvaltain kaakkoisella alueella. Tämä on lisännyt kattopaanujen tuotantoa ja siten myös mineraalirakeiden kysyntää alueella.

Harmaa pöly pöllähtelee maasta, kun Justin Brandt ohjailee poraa oranssinpunaisessa vaunussaan graniittilouhoksessa keskellä Arkansasin osavaltiota. Hän poraa kovaan kallioon 5,75 tuuman (14.6 cm) reikiä 14–15 metrin syvyyteen. Myöhemmin reiät panostetaan ja räjäytetään. Syntyneet lohkareet käyvät läpi kaksivaiheisen murskaus- ja jauhamisprosessin, jonka tuloksena syntyy parin millimetrin läpimittaisia graniittirakeita – ihanteellista materiaalia bitumipaanujen pinnoittamiseen.

Oranssinpunaisen poravaunun omistaa Explosive Contractors, Inc (ECI). Arkansasin ja kotiosavaltionsa Missourin lisäksi ECI poraa ja räjäyttää kymmenillä työmailla Kansasissa, Illinoisissa, Wisconsinissa ja Oklahomassa, noin viidenkymmenen vakituisen työntekijän ja useiden alihankkijoiden voimin.

Kvartsipitoinen, erittäin kova Arkansasin graniitti on poratyökaluille tiukka haaste. Porakruunut ja vasaratkin kuluvat nopeasti. ”Jokainen minuutti, jonka kone on sammuksissa teränvaihdon takia, tarkoittaa tuotannon menetystä”, sanoo Dane Braden, ECI:n toimitusjohtaja
ja omistaja.

Viime kuukausina tuotanto Arkansasin louhoksella on tehostunut merkittävästi, kun aiemmin käytetyt uppoporauskruunut ja -vasarat vaihdettiin Robitin kalustoon. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä; optimaalisten työkalujen löytämiseksi Robitin oli tehtävä koko joukko koeporauksia, tulosten analysointia ja tuotekehitystä. Nyt käytössä olevat vasarat poraavat jopa kaksi kertaa pidempään kuin edelliset.

Se on varmasti hyvä uutinen muidenkin graniittilouhosten kannalta.

Kuva: Vasemmalta: ECI:n toimitusjohtaja Dane Braden, työnjohtaja George Aday ja turvallisuuspäällikkö Sam Crutcher.

Robit Sense System suuntaa Jaavalle

Porausreiän poikkeamat ovat olleet kaivostoiminnassa yleinen ongelma viime aikoihin asti. Robitin uraauurtava Sense System -tuotelinja on kehitetty tämän ongelman ratkaisemiseksi. Sitä on kokeiltu ja testattu laajasti louhoksissa ja kaivoksissa ympäri maailmaa – nyt myös Indonesiassa.

Kultakaivoksissa malmien pitoisuutta tutkitaan yleisesti porausreiästä nostettujen kivinäytteiden avulla. Tarkalla näytteenotolla voidaan maaperästä paikantaa malmi- ja sivukivivyöhykkeet, mikä on olennaisen tärkeää tehokkaan kaivossuunnittelun kannalta.

Kun räjäytyskarttaa suunnitellaan näytteiden pohjalta, on yleensä tyydyttävä kaksiulotteiseen tietoon. Mitä syvemmälle porataan, reiällä on myös taipumus kääntyä halutusta suunnasta sivuun. Tämän poikkeaman seurauksena kerätty näytetieto saattaa olla epätarkkaa tai virheellistä.

Nämä ovat tuttuja ongelmia myös Indonesiassa Bumi Suksesindon omistamassa kultakaivoksessa, joka sijaitsee Banyuwangissa Itä-Jaavalla. Niinpä kaivoksella urakoitsijana toimiva poraysyhtiö Madhani, yhdessä räjäytysurakoitsija Dahanan kanssa, tarttuivatkin mielellään tilaisuuteen testata Robitin M-Sense-järjestelmää yhdessä PT. Martonin kanssa, joka on Robitin jakelija Indonesiassa.

”Havaitsimme, että M-Sense auttoi parantamaan malminäytteenottoa. Normaalisti räjäytyskentät suunnitellaan kaksiulotteisen datan pohjalta, mutta M-Sensen ansiosta porausreiästä ja koko porauskentästä saa välittömästi 3D-näkymän tablettitietokoneen näytölle. Kaikki poikkeamat malmi- ja sivukivivyöhykkeiden välillä on helppo havaita ”, selittää PT. Martonin Sales Manager Frandy Widjaja.

”Ja kun porausreiän poikkeaman voi mitata, voidaan myös välttää ylipanostukset, mikä parantaa turvallisuutta avolouhoksella”, Frandy lisää.

M-Sense-järjestelmää on testattu myös Citereupin sementtikaivoksella Länsi-Jaavalla yhtä lupaavin tuloksin.

”Molemmilla työmailla olemme saaneet testiryhmiltä erinomaista palautetta: M-Sense on käyttöliittymältään yksinkertainen, painoltaan kevyt ja helposti yhden henkilön käytettävissä. Tämä säästää mittaustyössä paljon aikaa ja vaivaa ”, Frandy summaa.

Porametriennätykset uusiksi Phalaborwassa

Maailmassa on melko vähän kaivostyömaita, joiden alueella voi törmätä vaeltaviin norsu- ja puhvelilaumoihin. Phalaborwan kaivoskompleksissa Etelä-Afrikan koilliskulmassa, mahtavan Krugerin kansallispuiston kyljessä, näky ei ole mitenkään harvinainen.

Valtavassa Phalaborwan kompleksissa louhitaan useita arvomineraaleja, kuten fosfaattia, kuparia, zirkoniumia, rautaa ja vermikuliittia. Fosfaatti on keskeinen ainesosa lannoitteissa. Ennen Phalaborwan kaivoksen perustamista vuonna 1951 Etelä-Afrikan maatalous oli riippuvainen tuontifosfaattikivestä. Nykyään Etelä-Afrikka vie fosfaattilannoitteita ympäri maailmaa.

Paikallinen perheyritys Venter Drilling on ollut porausurakoitsijana Phalaborwassa kymmenisen vuotta. Vuoden 2018 alussa Robit SA otti heihin yhteyttä ja ehdotti Robitin DTH-porakruunujen ja -vasaroiden testaamista. Venter Drillingin omistaja Pieter Venter ei ollut täysin tyytyväinen silloisen toimittajansa tuotteisiin, ja testiohjelma tuntui hyvältä ajatukselta. Sopimus oli molemmille osapuolille hyödyllinen, koska testeistä myös Robit saisi aitoa palautetta tuotteistaan.

Ensimmäiseen koe-erään kuului kymmenen DTHkruunua ja yksi DTH-vasara. ”Asetimme tavoitteeksi 800 metriä porakruunua kohti ja vasaralle 8 000 metriä”, sanoo Len Botha, joka kehittää Robit SA:n liiketoimintaa Etelä-Afrikassa. ”Ensimmäisessä testissä vasara saavutti 10 767 metriä. Porakruunujen keskiarvo oli 1 198 metriä, ja parhaalla kruunulla porattiin jopa 1 699 metriä. Edellisen toimittajan keskimääräinen tulos porakruunua kohti oli vain 811 metriä ”, Len kertoo.

Tämä oli tietysti erittäin lupaavaa, mutta Pieter Venterin vakuuttamiseksi järjestettiin vielä toinen testisarja. Tällä kertaa vasara porasi yli 12 000 metriä. Porakruunujen suoritus oli samaa tasoa kuin ensimmäisissä testeissä.

”Robitin työkaluilla kokonaiskustannukset kruunujen osalta vähenivät 32 %. Tämä oli enimmäkseen DTA:ssa kehitetyn muotoilun ansiota: ulkokehällä 18 mm nastat, sisäpuolella 16-milliset ja keskellä kolme huuhtelureikää”, Len kertoo.

Phalaborwan esiintymässä on noin 2,5 miljardia tonnia fosfaattikiveä, mikä on noin viisi prosenttia tunnetuista varannoista maailmassa. Onkin erittäin todennäköistä, että elefantit ja puhvelit jatkavat rauhanomaista rinnakkaiseloaan kaivosmiesten kanssa vielä hyvän aikaa jatkossakin.

Robitille kumppani Brasilian kaivossektorille

Betoni on monipuolisimmin ja laajimmin käytetty rakennusmateriaali. Tyypillisestä betoniseoksesta 60–80 % koostuu runkoaineeksi kutsutusta kiviaineksesta. Maailman mineraalituotannosta suuri osa meneekin rakennusteollisuuden runkoaineiksi. Tämä pätee myös Brasiliassa.

”Brasiliassa betonin runkoaineen louhinta on kaivosalan tärkeimpiä tuotannonaloja. Viimeaikaisina laihoina vuosina tuotantomäärät putosivat, mutta talous on nyt toipumassa vaiheittain. Tämä koskee myös runkoainemarkkinoita. Tässä segmentissä Robit löysi Brasiliasta tärkeän yhteistyökumppanin, joka auttaa edistämään kasvustrategiaamme”, sanoo Alexei Albuquerque, Robitin Sales Manager Latinalaisessa Amerikassa.

Paraná Drill on vuonna 2001 perustettu yritys, joka toimittaa laitteita, varaosia ja kulutusosia kaivosalalle. Sen päämaja on Paranán osavaltion pääkaupunki Curitibassa, ja toimialue kattaa Brasilian eteläiset osavaltiot.

”Etsin jatkuvasti laadukkaita tuotteita, joilla on hyvä maine. Kun tiesin, että Robit etsii uutta jakelijaa näille markkinoille, lähestyin heitä ja tutustutin heidät Paraná Drillin toimintaan”, sanoo Fabiano Buffon, Paraná Drillin toimitusjohtaja.

”Päätimme sitten testata louhoksellamme Robitin työkalujen toimivuutta. Ensivaikutelmani niistä oli todella hyvä ja tulokset olivatkin positiivisia, kuten olimme odottaneet. Olemme tyytyväisiä Robitin työkalujen suorituskykyyn ja Robitin tiimiltä saamaamme tukeen.”

Paraná Drill on arvostettu yritys kaivosalalla, etenkin Etelä-Brasiliassa. Markkinoilla on vahva kasvupotentiaali, mutta myös omat haasteensa.

”Kilpailijakentän lisäksi meidän on otettava huomioon tuontitullit, asiakkaiden rahoitustilanne ja valuuttakurssien voimakas vaihtelu. Tällaisessa tilanteessa on epäilemättä eduksi että meillä on kumppani jolla on tarjota kustannustehokkaat ja laadukkaat tuotteet”, toteaa Fabiano Buffon.

Kuva: Mikko Vuojolainen, VP, Robit Americas (vas.) ja Fabiano Buffon, President, Paraná Drill

Huvivenesatama uuteen uskoon Bretagnessa

1700-luvun lopulla Ranskan vallankumoushallitus oli voimiensa tunnossa. Napoleonin tähti oli nousussa ja armeija teki valloituksia pitkin Eurooppaa. Napoleonkin tajusi että armeija ”marssii vatsallaan”. Hallitus lupasikin 12 000 frangin palkkion keksinnöstä, jolla ruoka säilyisi sotaretkillä. Tällä oli myöhemmin kauaskantoiset vaikutukset pienelle Quiberonin kylälle Bretagnessa.

Pariisilainen kondiittori Nicolas Appert keksi vuosikausien kokeilujen jälkeen että kuumentaminen ja ilmatiivis pakkaaminen estää ruokaa pilaantumasta. Säilyke oli näin keksitty – ja Appert kuittasi muhkeat 12 000 frangia.

Melko pian Bretagnessa hoksattiin että peltipurkkiin oli kätevä säilöä myös sardiineja. Quiberonista tuli 1800-luvun mittaan Ranskan johtava sardiinikalasatama ja sardiinisäilykkeiden tuottaja.

Quiberonin tölkkisardiinia saa vielä tänäkin päivänä – jopa nettikaupasta – mutta elinkeinona sardiinikalastus on jo kauan sitten saanut tehdä tilaa turismille. Viehättävä Port Haliguenin venesatama onkin nykyään merkittävä huviveneilijöiden keidas Bretagnessa. Venepaikkoja on yli 1 100 ja yöpymisiä 11 000 vuosittain. Aivan venesataman vieressä on pitkät pätkät upeaa hiekkarantaa.

Alun perin kalastusveneille rakennetussa satamassa ovat kuitenkin kasvun rajat alkaneet tulla vastaan. Satamainfra ja rakenteet ovat ikääntyneet, ja luontainen liettyminen on tehnyt satama-altaista liian matalia isommille aluksille.

Port Haliguenissa onkin aloitettu massiivinen uudistustyö. Molemmat satama-altaat ruopataan syvemmiksi, laiturit ja ponttonit suunnitellaan kokonaan uusiksi ja venepaikkoja lisätään. Ensi vaiheen tavoitteena on nostaa ruoppaamalla altaista yli 50 000 kuutiometriä saviainesta, jota käytetään täyttömaana muun muassa uuden parkkialueen tarpeisiin.

Urakoitsijana toimii VINCI Construction Maritime et Fluvial. Satamarakenteiden perustuksissa käytetään combi-seinätekniikkaa, jossa merenpohjaan porataan teräspaaluja kantaviksi rakenteiksi, ja niiden väliin asennetaan teräspontteja yhtenäiseksi seinäksi. Robit huolehti combi-seinän teknisistä ratkaisuista Senior Specialist Kari Juntusen ja Export Manager Taha Laissaouin johdolla. ”Suunnittelimme VINCIn kanssa kustannustehokkaasti parhaan kokonaisratkaisun työkaluineen ja toimintatapoineen. Tässä onnistuimmekin: paalutus sujui erinomaisesti 8 paalun päivävauhdilla”, Taha kertoo.

Keskimäärin 15–18 metrin pituisia paaluja porattiin kaikkiaan 460 kappaletta. Osan paaluista toimitti suomalainen SSAB. Robitin toimitukseen sisältyivät putkitusjärjestelmät (DTH-ROX SR 863/23), järeä 24 tuuman vasara ja iskunvaimentimet.

Mittavassa modernisointiprojektissa riittää urakkaa, ja vielä toistaiseksi satama-alueella lokkien kirkuna peittyy kaivureiden ja poralaitteiden jyrinän alle. Vuonna 2020 Port Haliguenin on määrä olla valmis ottamaan vastaan matkailijat uudessa loistossaan.

Robit mukana Geotekniikan Päivillä 1.11.2018

Suomen geoteknillinen yhdistys SGY järjestää perinteisen Geotekniikan päivän 1.11.2018 Dipolissa, Espoossa. Robit esittelee tilaisuudessa päivitettyä DTH Prime -paalutusterämallistoa, jonka muutokset ovat voittaneet asiakkaat puolelleen ympäri maailmaa. Suomessa DTH Prime -terät ovat parhaillaan vaativassa käytössä mm. Tampereen Kansiareenahankkeessa sekä Helsingin Jätkäsaaressa useammassa kohteessa. Kokemukset Primen kanssa ovat hieno esimerkki kehitystyöstä, jossa haasteet käännetään asiakkaiden kanssa toimiviksi ratkaisuiksi!

SGY on maa- ja pohjarakentamisessa aktiivisesti työskentelevien suunnittelijoiden, tutkijoiden, urakoitsijoiden, rakennuttajien sekä laite- ja materiaalitoimittajien pätevin yhteisö Suomessa.

Robit kirkastaa brändiään – uudistus tukee yhtiön kasvustrategiaa

Robit uudistaa brändiään strategiansa mukaisesti. Uudistuneen brändin ydin syntyy teknologisesta osaamisesta, monipuolisesti osaavasta globaalista henkilöstöstä ja paikallisesta sekä maailmanlaajuisesta alan kokemuksesta. Nämä yhdistettynä maailman laajimpaan tuotetarjontaan, joka on syntynyt usean yhtiön yhdistymisestä, luo Robitille vahvat edellytykset kasvuun.

Viime vuosina Robitin globaalissa toiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Tuotevalikoiman laajentuminen ja maantieteellinen kattavuus ovat lisääntyneet sekä investointien myötä että yritysostoin. Brändiuudistuksen myötä koko tuotetarjonta on tuotu saman Robit-brändin alle. Uudistus yhdenmukaistaa globaalien toimintojen toimintatavat, vahvan kasvun ajattelutavan sekä parhaan asiakaskokemuksen rakentamiseen.

”Brändiuudistuksen ytimessä on Further. Faster. -slogan. Se on rohkea lausunto ja kiteyttää hyvin Robitin markkinahaastajan asenteen ja sen millaisena toimijana Robit näkyy. Sitoudumme sen mukana etenemään toiminnassamme kaikkien sidosryhmiemme kanssa yli odotusten, jotta saavutamme tavoitteemme. Robitin tiimi partnereineen muodostuu kivi- ja maaporauksen maailmanlaajuisesta huippuammattilaisverkostosta, jonka toimintatavat ja prosessit ovat olleet monimuotoisia. Nyt yhdenmukaistamme toimintaamme ja rakennamme Robit brändiä yhtiön tulevaisuutta varten. Tämä haastava muutos on välttämätön, jotta Robitin tavoite tulla maailman halutuimmaksi kivi- ja maaporauksen kulutusosien toimittajaksi saavutetaan”, sanoo Robitin toimitusjohtaja Mika Virtanen.

Uusi brändi näkyy jo

Uusi visuaalinen ilme sekä brändilupaus Further. Faster. näkyvät lokakuun alusta lähtien brändin kaikissa kosketuspinnoissa – verkkosivuilla ja digitaalisissa kanavissa, tapahtumissa, tuotteissa, sekä markkinointimateriaaleissa. Yhtiön logo säilyy ennallaan. Halco-liiketoiminta jatkaa omana brändinään Robit-konsernissa.

Astu sisään: Further. Faster. -maailmaan!

ROBIT OYJ
Mika Virtanen
Toimitusjohtaja

Lisätiedot
Mika Virtanen
Puh. +35840 8327 583

ASIAKKAIDEN JA POTENTIAALISTEN ASIAKKAIDEN EDUSTAJAT JA YHTEYSHENKILÖT

 

ROBIT OYJ:N TIETOSUOJAILMOITUS

ASIAKKAIDEN JA POTENTIAALISTEN ASIAKKAIDEN EDUSTAJAT JA YHTEYSHENKILÖT

Päivitetty viimeksi 10.9.2021

1. JOHDANTO

Tässä asiakirjassa kuvataan, miten Robit Oyj (jäljempänä “Robit”) ja sen työntekijät käsittelevät Robitin asiakkaiden tai potentiaalisten asiakkaiden edustajien ja yhteyshenkilöiden henkilötietoja. Robit toimii rekisterinpitäjänä näille henkilötiedoille.

Rekisterinpitäjänä olemme vastuussa näistä henkilötiedoista ja niiden käsittelystä. Yksityisyytesi ja henkilötietojesi suojaaminen on Robitille ensiarvoisen tärkeää. Olemme sitoutuneet noudattamaan soveltuvaa tietosuojalainsäädäntöä käsitellessämme henkilötietojasi. Tässä Tietosuojailmoituksessa kuvataan tarkemmin Robitin asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden edustajien ja yhteyshenkilöiden henkilötietojen käsittelyn keinot ja tarkoitukset.

Tässä Tietosuojailmoituksessa todettu koskee soveltuvilta osin myös Robitin konserniyhtiöiden toteuttamaa henkilötietojen käsittelyä.

2. REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ

Rekisterinpitäjä

Robit Oyj
(y-tunnus: 0825627-0)
Viikkiniityntie 9
33880 Lempäälä
Puh.: +358 3 3140 3400

Yhteyshenkilö

Mikko Kuusilehto
c/o Robit Plc
Puh.: +358 40 65 87 822
Email: mikko.kuusilehto@robitgroup.com

3. TIETOJEN KÄSITTELYN OIKEUDELLINEN PERUSTE JA KÄSITTELYN TARKOITUKSET

Henkilötietojen käsittelyn tulee aina perustua EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa (”tietosuoja-asetus”) määriteltyyn oikeudelliseen perusteeseen. Asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden edustajien ja yhteyshenkilöiden henkilötietojen käsittely perustuu seuraaviin käsittelyperusteisiin:

  • Rekisteröidyn suostumus soveltuvan lainsäädännön mukaisesti
  • Robitia koskevan oikeudellisen velvoitteen noudattaminen
  • Rekisteröidyn tai tämän edustaman organisaation ja Robitin välisen sopimuksen täytäntöön paneminen taikka asiakassuhde tai muu asiallinen yhteys, jolloin käsittelyn oikeudellinen peruste on Robitin tai kolmannen osapuolen (kuten nykyinen tai tuleva liikekumppani, toimittajat tai asiakkaat) oikeutettu etu. Oikeutettu etu voi olla erityisesti:
    1. Tietoturvan tai tilojen ja tietoverkkojen turvallisuuden varmistaminen ja parantaminen; Robitin omaisuuden suojeleminen; epäillyn petoksen tai väärinkäytön estäminen tai tutkiminen;
    2. asiakassuhteen hoitaminen ja kehittäminen;
    3. Markkinointi ja asiakashankinta;
    4. Muut oikeutetut liiketoiminnalliset tarkoitukset, kuten palveluiden ja tuotteiden kehittäminen

Henkilötietoja käsitellään erityisesti seuraaviin tarkoituksiin:

  1. Rekisteröidyn tai tämän edustaman organisaation tilaamien tuotteiden tai palveluiden toimittaminen sekä niiden toimitukseen liittyvien velvoitteiden toteuttamineni;
  2. Laskutukseen ja sen oikeellisuuden seuranta;
  3. Asiakassuhteen ja muiden niihin rinnastettavien asiallisten yhteyksien hoitaminen, kuten asiakaspalvelusta sekä keskinäisen viestinnän toteuttamisesta huolehtiminen, sekä hallinta ja kehittäminen.
  4. Palvelutuotannon, liiketoiminnan ja asiakaspalvelun kehittäminen esimerkiksi erilaisilla asiakastyytyväisyyskyselyillä;
  5. Myynnin yhteystietojen hallinnointi;
  6. Tilastoiminen ja tilastojen analysointi liiketoiminnallisissa tarkoituksissa;
  7. Mainonta ja markkinointi, mukaan lukien kohdennettu ja sähköinen markkinointi, mutta ainoastaan soveltuvan lain sallimissa rajoissa tai milloin rekisteröity on antanut siihen nimenomaisen suostumuksensa;
  8. Hallinnollisten maksujen ja kulujen suorittaminen;
  9. Väärinkäytösten estäminen ja tutkiminen, esimerkiksi kamera- tai muulla teknisellä valvonnalla.
  10. Tapahtumiin liittyvien rekisteröitymisten ja osallistumisten järjestäminen ja ylläpitäminen sekä niihin liittyvä viestintä.

Asiakassuhteen tai muun asiallisen yhteyden päättymisen jälkeen Robit saattaa siirtää rekisteröityjen henkilötietoja Robitin suoramarkkinointirekisteriin lain sallimissa rajoissa.

Henkilötietojen toimittaminen tässä Tietosuojailmoituksessa esitetyllä tavalla perustuu osittain rekisteröidyn tai tämän edustaman yhteisön ja Robitin väliseen sopimukseen. Rekisteröidyn tehdessä tuote- tai palvelutilauksen omasta tai edustamansa organisaation puolesta sekä toimitussopimuksen solmimisen sekä palveluiden tai tuotteiden toimittamisen yhteydessä, rekisteröity on velvollinen toimittamaan Robitille tiettyjä henkilötietoja tässä Tietosuojaselosteessa mainittuja käsittelyn tarkoituksia varten. Edellä todettu ei sovellu silloin, kun henkilötietojen toimittaminen tai käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen. Henkilötietojen toimittamatta jättäminen saattaa johtaa siihen, ettei Robit pysty suorittamaan sopimus- tai muita velvoitteitaan tai sitoumuksiaan. Tämä saattaa johtaa siihen, ettei rekisteröity tai tämän edustama organisaatio pysty tekemään palvelu- tai tuotetilausta tai ettei jo tilattuja tuotteita tai palveluita voida toimittaa.

4. ROBITIN KÄSITTELEMIEN HENKILÖTIETOJEN KATEGORIAT

Robit saattaa käsitellä seuraavia henkilötietoja, jotka ovat tarpeellisia rekisteröidyn ja Robitin välisen asiallisen yhteyden ylläpitämiseksi, tai jotka liittyvät osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista huolehtimiseen. Nämä tarpeelliset henkilötiedot voidaan luokitella seuraavalla tavalla:

Perustiedot, kuten

  • Nimi
  • Yhteystiedot (kuten osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Mahdollinen kielivalinta
  • Yhteisöä edustettaessa tiedot rekisteröidyn työnantajasta sekä asemasta tai tehtävistä yhteisössä

Tiedot, jotka liittyvät asiakassuhteeseen tai muuhun asialliseen yhteyteen Robitin ja rekisteröidyn välillä, kuten

  • Tiedot, jotka liittyvät asiaankuuluvaan sopimukseen sekä rekisteröidyn rooliin sopimukseen liittyen, ja tiedot tuote- ja/tai palvelutilauksista
  • Laskutus- ja maksutiedot
  • Rekisteröidyn ja Robitin välistä yhteydenpitoa koskevat tiedot, mukaan lukien mahdolliset markkinointiyhteydet ja vierailutiedot
  • Suoramarkkinointiin liittyvät mahdolliset luvat tai kiellot

Teknisen valvonnan avulla kerätyt tiedot, kuten

  • Soveltuvin osin Robitin tietojärjestelmien lokitiedot
  • Soveltuvin osin käyttöoikeuksiin liittyvät ja käyttöoikeuksien hallintaan liittyvät tiedot
  • Kameravalvonnan ja muun teknisin menetelmin toteutetun valvonnan tallenteisiin liittyvät tiedot rekisteröidyn vierailuista Robitin tiloissa

Robit voi lisäksi käsitellä edellä kuvattujen tietokategorioiden muutostietoja.

5. SÄÄNNÖNMUKAISET TIETOLÄHTEET

Henkilötietoja kerätään rekisteröidyltä itseltään tai tämän edustamalta organisaatiolta esimerkiksi sopimuksen solmimisen, tilauslomakkeen täyttämisen tai allekirjoittamisen tai laskutuksen yhteydessä. Henkilötietoja kerätään myös muilla tavoin sopimussuhteen jatkuessa ja tuotteiden ja/tai palveluiden toimittamisen yhteydessä, esimerkiksi erilaisen puhelin- tai sähköpostiasiakaspalveluyhteydenpidon tai rekisteröidyn vierailuiden yhteydessä.

Henkilötietoja saatetaan kerätä ja päivittää myös Robitin kanssa samaan konserniin tai taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvien yhtiöiden välillä sekä lisäksi viranomaisilta ja yhtiöiltä, jotka tarjoavat henkilötietoihin liittyviä palveluita, kuten Suomen Asiakastiedolta. Lisäksi Robit toteuttaa aktiivista asiakashankintaa, ja saattaa kerätä rekisteröityihin liittyviä perustietoja julkisilta verkkosivuilta tai muista yleisesti saatavilla olevista lähteistä.

6. HENKILÖTIETOJEN SIIRROT JA LUOVUTUKSET

Robit voi siirtää henkilötietoja kolmansille osapuolille tässä dokumentissa kuvattujen käsittelyn tarkoitusten toteuttamiseksi siten, kuin alla on täsmennetty. Kun henkilötietoja siirretään taholle, joka käsittelee henkilötietoja Robitin puolesta (eli henkilötietojen käsittelijälle), Robit on muun muassa sopimuksellisin järjestelyin varmistunut siitä, että henkilötietoja käsitellään vain Robitin antamien kirjallisten ohjeiden perusteella ja vain niihin käsittelyn tarkoituksiin, jotka tässä dokumentissa on määritelty, ja että pääsy henkilötietoihin on rajoitettu vain sellaisiin henkilöihin, joilla on tehtäviinsä liittyvä tarve saada pääsy henkilötietoihin.

  • Henkilötietojen käsittelijät: Robit voi siirtää henkilötietoja henkilötietojen käsittelijöille sellaisten palveluiden tai tehtävien toteuttamiseksi, jotka Robit on näille osoittanut. Henkilötietojen käsittelijöiden tehtävät liittyvät esimerkiksi laitteiden, tietojärjestelmien ja ohjelmistojen tarjoamiseen ja ylläpitoon sekä muiden tietojenkäsittelypalveluiden tarjoamiseen.

Jotkin Robitin käyttämistä henkilötietojen käsittelijöistä ovat sijoittautuneet EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle. Robit on sopimuksellisin järjestelyin varmistunut siitä, että nämä tahot varmistavat tietosuojan riittävän tason henkilötietojen käsittelyssä, ja siten henkilötietojen siirrot perustuvat asianmukaisiin suojatoimiin. Lisätietoja henkilötietojen rajatylittävistä siirroista ja siirtoihin kulloinkin sovellettavista asianmukaisista suojatoimista on saatavilla tämän dokumentin kohdassa 2 mainitulta yhteyshenkilöltä.

Tietyissä tapauksissa Robit luovuttaa asiakkaiden edustajien ja yhteyshenkilöiden tietoja Robitin kanssa samaan konserniin kuuluville yhtiöille siinä määrin kuin on tarpeellista esimerkiksi palveluiden tarjoamisen järjestämiseksi asiakkaille sekä siihen liittyvän yhteydenpidon ja yhteistyön järjestämiseksi Robitin ja samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä.

Robit saattaa luovuttaa henkilötietoja kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön asettamissa rajoissa ja/tai lainsäädännön velvoittamana, esimerkiksi toimivaltaisille viranomaisille silloin, kun lainsäädäntö velvoittaa, oikeudellisiin menettelyihin valmistautumiseksi tai puolustautuakseen oikeudellista vaatimusta vastaan. Lisäksi Robit voi luovuttaa henkilötietoja perintätoimistolle saatavien perinnän toteuttamiseksi, ja muille palveluntarjoajilleen niissä määrin, kuin näiden tehtävien toteuttaminen edellyttää henkilötietojen luovutuksia.

Mikäli Robit myy tai liiketoimintansa tai osan siitä, tai jos Robit muutoin järjestelee liiketoimintaansa, Robit voi luovuttaa henkilötietoja ostajille tai näiden neuvonantajille kulloinkin soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.

7. HENKILÖTIETOJEN SÄILYTYSAIKA

Henkilötietojen säilytysaika riippuu kyseessä olevan tiedon tyypistä ja sen käyttötarkoituksesta. Robit säilyttää henkilötietoja ainakin niin kauan kuin on tarpeen käsittelyn tarkoituksen toteuttamiseksi, kuten esimerkiksi sopimusvelvoitteen täyttämiseksi tai Robitin ja asiakkaan välisen sopimussuhteen hallinnoimiseksi.

Säilytysajat määräytyvät seuraavien kriteerien perusteella:

  • Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin niihin liittyvän Robitin oikeutetun edun voidaan kohtuullisesti katsoa olevan olemassa. Oikeutetun edun olemassaolo määritellään esimerkiksi Robitin ja rekisteröidyn välisen yhteydenpidon perusteella.
  • Henkilötiedot poistetaan, kun rekisteröity peruuttaa niiden käsittelyyn antamansa suostumuksen tai vastustaa henkilötietojensa käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin. Tässä tapauksessa Robit kuitenkin saattaa säilyttää tiedon suoramarkkinoinnin kieltämisestä.
  • Asiakkaiden yhteyshenkilöiden ja edustajien henkilötietojen osalta säilytysaika määräytyy viimesijaisesti rekisteröidyn tai tämän edustaman organisaation ja Robitin välisen sopimuksen voimassaolon perusteella.
  • Säilytysaika saattaa myös määräytyä lainsäädännön perusteella. Esimerkiksi kirjanpitolainsäädäntö edellyttää kirjanpitoaineiston säilyttämistä kuuden vuoden ajan.

Kun henkilötietoja ei enää tarvita, tiedot poistetaan turvallisesti tai anonymisoidaan peruuttamattomasti.

8. REKISTERÖIDYN OIKEUDET

Tietosuoja-asetus takaa rekisteröidyille lukuisia oikeuksia, joiden avulla rekisteröity voi itse vaikuttaa henkilötietojensa käsittelyyn. Rekisteröity voi käyttää seuraavia oikeuksia suhteessa Robitiin tilanteissa, joissa Robit toimii rekisteröityä koskevien henkilötietojen osalta rekisterinpitäjänä. Rekisteröidyn oikeudet riippuvat käsittelyn oikeudellisesta perusteesta, ja oikeuksien käyttäminen edellyttää tunnistautumista.

  • Tarkastusoikeus: Rekisteröidyllä on oikeus saada vahvistus rekisterinpitäjältä siitä, että tämä käsittelee rekisteröityä koskevia henkilötietoja sekä oikeus tarkastaa nämä tiedot. Rekisterinpitäjä saattaa pyytää rekisteröityä tarkentamaan pyyntöään, mm. pyydettyjen tietojen yksityiskohtiin liittyen.
  • Oikeus tietojen oikaisemiseen: Rekisteröidyllä on oikeus vaatia rekisterinpitäjää oikaisemaan rekisteröityä koskevat epätarkat ja virheelliset tiedot, sekä saada puutteelliset henkilötietonsa täydennettyä.
  • Oikeus tulla unohdetuksi: Rekisteröidyllä on oikeus vaatia rekisterinpitäjää poistamaan tätä koskevat henkilötiedot. Rekisterinpitäjällä on velvollisuus poistaa kyseiset tiedot, mikäli sillä ei enää ole lakisääteistä perustetta käsitellä näitä tietoja, rekisterinpitäjää sitova lakiin tai sopimukseen perustuva velvoite säilyttää tietoja on päättynyt tai milloin rekisteröity on peruuttanut henkilötietojen käsittelyyn antaman suostumuksensa.
  • Oikeus käsittelyn rajoittamiseen: Tietyissä lain määrittämissä tapauksissa rekisteröidyllä voi olla oikeus saada rekisterinpitäjä rajoittamaan rekisteröityä koskevien henkilötietojen käsittelyä.
  • Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen: Tietyissä lain määrittämissä tapauksissa rekisteröidyllä on oikeus saada häntä itseään koskevat rekisterinpitäjän käsittelemät henkilötiedot, ja rekisterinpitäjän tulee toimittaa henkilötiedot rekisteröidylle jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa, minkä jälkeen rekisteröidyllä on oikeus rekisterinpitäjän estämättä siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle.
  • Oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä: Tietyissä tapauksissa rekisteröidyllä voi olla oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä. Vastustamisoikeus soveltuu erityisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa henkilötietojen käsittely perustuu rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun. Näissä tilanteissa rekisterinpitäjän on noudatettava rekisteröidyn vaatimusta, ellei rekisterinpitäjä esitä käsittelylle sellaisia pakottavia oikeudellisia perusteita, jotka ohittavat rekisterinpitäjän edut, oikeudet ja vapaudet, taikka ellei henkilötietoja tarvita oikeusvaateiden muodostamiseksi, käyttämiseksi tai puolustamiseksi.
  • Mikäli henkilötietojen käsittely on perustunut rekisteröidyn yksiselitteiseen suostumukseen, rekisteröidyllä on milloin tahansa oikeus peruuttaa käsittelyyn antamansa suostumus.

Oikeuksien toteuttamista koskevat pyynnöt tulee osoittaa tämän Tietosuojailmoituksen kohdassa 2 mainitulle yhteyshenkilölle.

Lisäksi rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus henkilötietojen käsittelystä valvontaviranomaiselle. Valitus tulee tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle, Suomessa tietosuojavaltuutetulle, tämän antamien ohjeiden mukaisesti. Tietosuojavaltuutetun verkkosivut löytyvät täältä.

9. MUUTOKSET TÄHÄN TIETOSUOJAILMOITUKSEEN

Robit saattaa aika ajoin muuttaa tätä tietosuojailmoitusta. Tieto siitä, milloin tietosuojailmoitukseen on tehty muutoksia, löytyy tämän verkkosivun alusta ”päivitetty viimeksi” –kohdasta. Robit kannustaa tarkistamaan tämän ilmoituksen säännöllisesti muutosten varalta. Mikäli Robit muuttaa merkittävästi Robitin asiakkaiden edustajien ja yhteyshenkilöiden henkilötietojen käsittelyn tapoja, Robit ilmoittaa siitä tällä verkkosivulla tai sähköpostitse rekisteröidyille.

Robit avasi merkittävän tuotantolaitoksen Etelä-Koreaan

Robit Oyj järjesti suuret avajaiset 8. helmikuuta 2018 juhlistaakseen tärkeää tuotantoinvestointiaan Etelä-Koreassa. Uusi tuotantolaitos sijaitsee Etelä-Koreassa, Hwaseongissa, Gyeonggi-Do:n ulkomaisten investointien alueella.

Avajaisissa oli mukana laajalti paikallisia poliitikkoja sekä sidosryhmän jäseniä. Robit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Harri Sjöholm totesi: “Korea on ollut todella myönteinen yllätys Robitille. Korea on ollut erinomainen paikka kanki- ja niskatuotteiden valmistukseen. Siksi uudesta investoinnista oli helppo päättää. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Korean yksikkö oli näistä ehdottomasta paras viime vuonna. Tahdonkin kiittää Korean tiimiä erinomaisesta työstä.”

Uusi tuotantolaitos tulee vastaamaan entistäkin paremmin Top Hammer -tuotelinjan kankien ja niskojen kasvavaan kysyntään. Hwaseongin tehdas lisää merkittävästi Etelä-Korean tuotantokapasiteettia sekä kanki- että niskatuotannon automaatioastetta. Samalla läpimenoaika lyhenee huomattavasti, mikä parantaa toimituskykyä ja palvelutasoa asiakkaille. Uusi tuotantolaitos on rakennettu lähelle Soulia entistä parempien logististen yhteyksien lähelle.

Tuotantolaitoksen kokonaisinvestointi on noin 10 miljoonaa euroa.

Hwaseongin tuotantolaitos on yksi Robit Groupin kuudesta tehtaasta. Kukin tehdas takaa omalla fokusalueellaan hyvän tuote- ja palvelusaatavuuden ja tehokkuuden sekä tukee osaltaan yhtiön tulevaa kasvua. Yhtiöllä on Top Hammer -tuotantoa Suomessa ja Etelä-Koreassa sekä Down the Hole -tuotantoa Australiassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

 

Henkilöt vasemmalta oikealle:

Matti Kotola, Member of the Board of Directors of Robit Plc – Eero Suominen, Finnish Ambassador – Gwang-Min Ahn, General Director of Hwaseong City – Harri Sjöholm, Chairman of Board of Directors of Robit Plc – James Kwack, CEO of Robit Korea Ltd – Hyunsoo Kim, General Director of International Cooperation Bureau of Gyeonggi-Do – Gil-Sup Kim, Member of Parliament of Gyeonggi-Do


Hwaseongin tuotantolaitoksen yhteenveto

Sijainti: Hwaseong, Gyeonggi-Do, Etelä-Korea
Investointi: Noin 10 miljoonaa euroa
Pinta-ala: Tehdas on pinta-alaltaan 9 550 neliömetriä, ja se sijaitsee 21 250 neliömetrin tontilla
Henkilökunta: Noin 65 työntekijää kolmivuorotyössä
Tehtaan ominaispiirre: Tehdas edustaa alansa huippua laaja-alaisen automaation ja robottien käytön ansiosta